Pää paikalleen

Kävin eilen työkaverini houkuttelemana Pilates Workshopissa. "Pää paikalleen-pään asennon vaikutus kehon lihastasapainoon" kuului puolitoistatuntisen ns. workshopin kuvaus. Meitä oli noin kymmenen eri ikäistä naista.


Joku osallistujista sanoi mielestäni osuvasti: kun sitä on niin vaikea hahmottaa, että missä asennossa se oma pää aina milloinkin on. Jäin oikein miettimään tätä ja kyllä, olen samaa mieltä. Jo perusharjoitus, jonka teimme alussa todisti sen. Pidimme silmiä kiinni ja taivuttelimme päätämme sekä eteen että taakse. Kevyitä nyökkäyksiä kohti rintaa ja taivutuksia toiseen suuntaan. Sitten edelleen silmät kiinni pään palautus keskiasentoon ja silmät auki. Onko pääsi keskellä? Vai onko se kenties kallistuneena taaksepäin, sivulle tai leuka liiaksi edessä?


Itse huomasin tämän puolitoistatuntisen kurssin aikana, että yläselän lihakset ovat melko jumissa. Tämä paljastui jo pelkästään pään taivutuksissa ja asennoissa, joissa päätä ohjattiin oikeaan asentoon;  suoraan linjaan rintakehän ja lantion kanssa. Tämä "pyhä kolminaisuus" eli lantio, rintakehä ja pää muodostavat ryhdille perustan ja kun yksi näistä on vika-asennossa, heijastuu se muihinkin.


Kehonhuoltoon pitäisi minun kiinnittää enemmän huomiota. Jo pelkästään venyttely on asia, joka tuntuu niin mahdottoman vastenmieliseltä ja vaikealta aloittaa. Ei sitä tule tehtyä edes urheilusuoritusten jälkeen. Ei, vaikka tiedän, että sen jälkeen olo on mitä parhain ja pienimmiltä kolotuksilta vältyttäisiin. Nytkin kun puolitoista tuntia keskittyi vain omaan kehoon, sen asentoihin ja pieniin huoltaviin/harjoittaviin liikkeisiin niin johan oli taas helppo olla ja hengitellä.


Nyt taas hetken aikaa kiinnitän huomiota omaan ryhtiini, seisoma-asentoon ja ennenkaikkea siihen, että missä se pää ja leuka kulloinkin on. Istun näyttöpäätteen äärellä hyvässä asennossa ja korjaan hartioiden asentoa tarvittaessa. Nostan rintaan painunutta leukaa aika ajoin ylös ja venytän niskaa pitkäksi samalla kun tarkistan lantion paikkaa.


Suosittelisinko tällaista workshoppia muillekin? Mikä ettei. On aina hyvä olla tietoinen omasta kehosta, sen toimintaan vaikuttavista tekijöistä ja siitä, miten voimme sitä huoltaa.

Terveysnurkka

Asustan ns. kahta kotia, sillä viikot vietän työn perässä toisella paikkakunnalla. Tänään keittiö sai uutta ilmettä, kun Ikeassa käytyäni löysin kätevät hyllyn alle sijoitettavat säilytysastiat. Tilaa säästyy laskutasolta ja ovathan nämä myös kivan näköiset. Hyllyn alle asennettavat liukukiskot ovat metallia ja niitä myydään kahden kappaleen pakkauksessa. Kiinnittämiseen tulevat ruuvit ovat pakkauksessa mukana. Itse säilytysrasiat ovat paksua lasia ja kestävät myös uunin ja pakastamisen.

 

Pidän siitä, että asiat ovat kätevästi käden ulottuvilla. Blenderi on jäänyt käyttämättä pitkälti sen takia, että se on jotenkin aina ollut eri paikassa kuin smoothien tekoon tarvittavat ainekset. Nyt voin karsia senkin tekosyyn, kun mehut ja jogurtitkin ovat tämän tason vieressä jääkaapissa.

 Jonkin aikaa sitten kirpputorilta löytämäni tanskalaisen muotoilijan Erik Koldin muovipurkille löytyi nyt käyttöä; se pitää sisällään chiasiemenet.

Vanha peltipurkki sai myös säilytettävää ja käy hyvänä parina muovipurkille. Itse asiassa tässä kuvassa olevat astiat ovat kaikki kirpputorilöytöjä. Hedelmävati on Indiskan astioita.

Minun oma "terveysnurkkani" :)

Talvikuvauksia

Aurinko alkaa pikkuhiljaa näyttäytymään ja kuulaat pakkaspäivät houkuttelevat ulkoilemaan. En erityisesti pidä pakkasesta tai talvesta ylipäänsä, mutta koska en sitä täysin karkuunkaan pääse, niin miksi en hyödyntäisi näitä ilmoja valokuvaamiseen.

 Lähdinkin aamupäivästä ulkoiluttamaan kameraa tavoitteena saada tallennettua kotikylän talvisia maisemia.

Vanhat ladot ovat aina kiehtoneet minua ja joka kerta kun ajan tämän näkymän ohitse, mietin, että joku päivä pitää käydä sitä kuvaamassa. Nyt se päivä oli tänään.

Vielä löytyy vanhoja, kunnossa olevia maitolaitureita.

Uusiokäyttöä: CD-koteloista valokuvakehyksiksi

Kevättä kohden tulee mieli siivota paikkoja ja raivata tilaa. Kaapin perältä löytyi kasa tyhjiä CD-koteloita, joille ryhdyin miettimään uutta käyttöä.

Valokuvat jäävät turhan usein vain puhelimeen, joten nyt tulostin kuvia puhelimesta pienelle 10x15cm kokoiselle valokuvapaperille. Taustaksi kuville leikkasin mustasta pahvista CD-levyn kannen kokoisen palan ja teippasin valokuvan siihen kiinni.

Sitten vain kuva kotelon kanteen ja kotelo pöydälle hieman auki niin se pysyy pystyssä.

Taustapaperiksi voi valita vaikka vanhaa tapettia tai teipata kotelon ylä- ja alaosa kuvioteipillä kuten oikean puolimmaisessa kehyksessä on tehty.

Liikuntakalenteri

Minulla on aina ollut tapana kirjata liikkumiseni jollain tavalla ylös. Se on jotenkin niin, että jos minä en konkreettisesti näe jostain aktiivisuuttani, ei sitä ikäänkuin ole tapahtunutkaan. On kai se myös jollain tasolla palkitsevaa, että näkee pitkin vuotta miten hyvin on jaksanut treenata. Tai päinvastoin, näistä muistiinpanoista näkyy myös hyvin selkeästi se, kuinka niitä ns lepopäiviä kertyy vähän liikaakin...

Tänä vuonna otan käyttöön perinteisen seinäkalenterin, josta näen yhdellä vilkaisulla jokaisen kuukauden "saldon" liikunnan osalta. Merkitsen eri liikuntalajit eri värein ja kirjoitan vielä tarkennuksen värin yhteyteen.

Punainen= voimaharjoittelu (kuntosali, kahvakuula)

Keltainen= juoksu

Vihreä= aerobinen (työmatkakävelyt, kävelylenkit, jumpat ym)

Oranssi= kehonhuolto (venyttelyt yms)

Kalenteri on iso seinälakana ja kiinnitin sen työasuntoni keittiön seinään.

Nyt sitten katsotaan, miten vuoden aikana kalenteri alkaa täyttyä väreistä. Toivottavasti joulukuussa voin ihastella värikästä kalenteria ilman kovin pitkiä "valkoisia vaiheita".

Liikunnallista vuotta 2019 kaikille!

*Soramäen Emäntä*

Hyötyliikuntaa tälle vuodelle lisää

Kirjoittelin tuossa syksyllä siitä, kuinka vaikeaa on lähteä liikkumaan työpäivän jälkeen, kun koko ajan on pimeää. Tilanne ei sinällään ole muuttunut miksikään; pimeää on edelleen ja vaikeusaste samalla tasolla. Olenkin noudattanut jo silloin hyväksi havaittua heti-työpäivän-jälkeen-liikkumaan- metodia.


Olen ottanut tälle vuodelle tavoitteeksi myös lisätä hyötyliikunnan määrää ja mikäpä siihen olisikaan parempi keino kuin kävellä työmatkat. Aloitin tänään. Tosin kevensin alkua sillä, että menin aamulla autolla töihin ja nyt illalla kävelin takaisin. Tarkoittaa siis sitä, että aamulla ei ole tekosyytä jättää kävelemättä, koska autoa ei ole käytettävissä.


Miten mukavalta tuntuikaan tuo reilun 40 minuutin kävely raikkaassa ulkoilmassa sisätiloissa vietetyn työpäivän päätteeksi! Aamulla syön aamupalan sitten töissä kun olen ensin kävellyt sinne. Aamun aerobinen tulee sillä kuitattua. Nyt näin, ehkä jo ensi viikolla kävelen sekä meno- että paluumatkan.


Luntakin on tullut ihan ja pyytämättä, joten pihan lumityöt otan tänä vuonna liikunnan kannalta enkä edes ajattele valittavani asiasta. Oman pihan lumityöt toki jäävätkin vain viikonloppuisin hoidettaviksi, koska olen viikot toisella paikkakunnalla töissä, mutta silti.


Jos on matka, johon voin kävellä, kävelen tai jos valittavana on portaat hissin sijaan, menen portaita. Pieniä asioita, mutta yhdessä muun liikunnan kanssa nämä aktivoivat myös ja pitävät kuntoa yllä.

Kun liippaa läheltä

Uutiset ovat päivittäin pullollaan surua, murhetta ja kaikkea ikävää tragediaa, jota maapallolla joudutaan kohtaamaan. Ihminen on siitä kummallinen otus, että niin kauan kun nämä tapahtumat eivät kosketa itseä tai läheisiä, ei tämän päivän uutinen jaksa enää huomenna puhuttaa. Silloin tulee jo tuutista lisää.


Niin sitä vain olen minäkin rakennettu. Keittiöpsykologin kokemuksellani voisin sanoa, että kyllähän se on myös eräänlainen suojamekanismi, ettei sitä ihan jokaista asiaa jää murehtimaan, mitä kulkiessaan kuulee. Eikä pidäkään.


Opimmeko kuitenkaan näistä toisille tapahtuvista onnettomuuksista, tapaturmista ja muista elämää sekä mieltä järkyttävistä tapahtumista? Tuleeko sitä ajateltua, että miten itse toimisi samanlaisessa tilanteessa tai miten jonkin asian tapahtumisen itselle voisi välttää? Tai mikä vielä tärkeämpää, teemmekö muutoksia toimintatapoihimme? Tapoihin, jotka mahdollisesti aiheuttavat näitä tragedioita.


Pysähdyin miettimään tätä asiaa tänään, kun kuulin, että naapurimme talo paloi. Niin. Sen piti sitten tapahtua niinkin lähellä kuin naapurissa, ennenkuin ryhdyimme esimerkiksi mieheni kanssa miettimään, miten suojaamme tärkeät asiakirjat ja -paperit, jos meidän talomme palaa. Tai mikä on meidän varasuunnitelmamme asumisen suhteen, jos koti palaa alta. Tai miten pelastaudumme, jos satumme olemaan palon alkaessa sisätiloissa. Onhan näitä taloja palanut ennenkin, mutta vasta kun se tapahtui naapurissa, sitä alkoi miettimään omaa pesäänsä tarkemmin.


Kaikkeenhan ei voi varautua ja hulluksihan sitä tulisi, jos kaiken mahdollisen varalta loisi turvasuunnitelmia, pakoreittejä, itsepuolustautumiskeinoja yms. Sitä vaan pysähtyy asioiden äärelle vasta, kun liippaa tarpeeksi läheltä. Tänä pysähtymisen hetkenä kohdistan ajatukseni myös naapuriin ja heille, jotka tässä tilanteessa tarvitsevat eniten apua. Tarjoamme sitä pyyteettömästi niin paljon kuin vain pystymme ja niillä keinoin kuin osaamme.

Ilotulitusta kuvaamassa

Uusi vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä muutaman ystävän kanssa. Raketteja emme ampuneet, mutta kävimme ilotulitusta katsomassa, jo perinteeksi muodostuneessa, koko kylän Uuden Vuoden vastaanottajaisissa. Tämä tapahtuma on myös vuoden aikana yksi niistä harvoista, joissa käyn kuvaamassa ilotulitusta. Tai oikeastaan voidaan puhua ennemminkin kuvaamisen harjoittelusta.  Sen verran hankalaa tuo rakettien  kuvaaminen välillä on. Yleensä reilusta sadasta kuvasta onnistuu kaksi tai kolme. Laitan tähän yhden mielestäni onnistuneimmistani otoksista ko tapahtumasta.

Kuvaamiseen käytin Sigman laajakulmaobjektiivia 1:3.5 DC HSM 10-20mm. Tarkennuksen käsivalinnalla tarkensin äärettömään ja ISO-arvoksi valitsin 100. Aukkoa 8.0 käytin koko kuvauksen ajan.Valotuksen hoidin Bulb-valinnalla ja etälaukaisimen avulla. Ja kun puhutaan pitkästä valotusajasta niin tottakai jalustan kanssa. Valotusaika sitten vaihteleekin sen mukaan, miten pitkään  malttaa ja haluaa kuvaa valottaa. Tässä itsellä usein käy niin, että valotusaika jää liian lyhyeksi ja raketti piirtyy pariksi hassuksi viivaksi sen sijaan, että sen koko komeus tulisi esiin. 

Alla olevassa kuvassa valotusaika on jäänyt hieman liian lyhyeksi.

Tästä on hyvä jatkaa kuvaamisen vuotta 2019 ja viimeistään vuoden lopulla taas harjoitella rakettien kuvaamista lisää.