lauantai 14. maaliskuuta 2020

Kupattavana ensimmäistä kertaa

Kävin maanantaina ystäväni kanssa kupattavana. Ensimmäistä kertaa molemmat. Toiset ne vie ystävänsä lounaalle tai teatteriin, minä kupparille. Kuppauksesta minulla ei ollut muuta mielikuvaa kuin, että se on jotain, jota tekee yleensä vanhempi rouva, hämyisessä saunassa, musta essu yllään ja asetellen lehmänsarvia kupattavan ihoon kiinni. Koko toimituksen yllä leijuu pyhä ja jopa mystinen tunnelma. Veri valuu runsaina noroina kupattavan kupeita pitkin ja kupparinainen huuhtelee verta heittämällä sangollisia vettä saunan lauteille.



Eihän se nyt ihan sellaista sitten ollut. Liekö koskaan ollutkaan ihan tässä määrin, kuin nyt innostuin kuvailemaan. Kuppauksessa, kuten monessa muussakin vanhassa hoitomuodossa, on siirrytty vuosituhannen mukana kehityksessä eteenpäin. Hyvä näin.



Valehtelisin, jos sanoisin, että en yhtään jännittänyt etukäteen. Minulle oli kerrottu itse kupparin toimesta, että toimenpide ei satu, mutta väkisinkin jännitys hiipii mieleen, kun tiedät etukäteen, että ihoosi tehdään jonkinlainen haava, josta valutetaan verta. Voiko se olla sattumatta? Tai ainakin se tuntuu epämiellyttävältä, pakkohan sen on. Olin siis kokeilemassa ns märkäkuppausta, jossa ihon hiussuonista imetään verta kuppauskupin avulla.


Kauas on tultu lehmänsarvista....




Kuppaaminen ei sovellu kaikille ja mahdollisia esteitä kuppaukselle en ryhdy tässä nyt erittelemään. Jokainen voi ne omalta kohdaltaan tarkistaa joko kupparilta itseltään tai netin syövereistä. Itselläni pohdintaa herätti alhainen verenpaineeni. En käytä lääkitystä verenpaineeseen ja se on ollut alhainen koko elämäni ajan, joten kyseessä on lähinnä perusominaisuus, ei sairaus. Päätimme siis yrittää. Aloittaisimme pienellä määrällä kuppauskuppeja ja mikäli minua alkaisi heikottaa, voisimme aina keskeyttää.


Ennen kuppausta mennään saunaan ja otetaan kunnon hikilöylyt. Niinpä siis nytkin. Saunoimme ja kun koimme olevamme valmiita, siirryimme suihkun kautta makaamaan kuppauspöydälle. Kuppaajamme ryhtyi asettelemaan kuppeja yläselälleni. "Eihän tämä tunnu missään", hihkaisin huojentuneena, kun tajusin, että selästäni törötti jo muutama kuppi. "Minä vasta laittelen näitä kuppeja, vielä ei ole tehty mitään", kuului kuppaajan vastaus. Niinpä tietysti. Kohta varmasti tulisi itku lyhyestä ilosta.


Tässä vaiheessa odotellaan veren nousemista kuppeihin.


 

Haavan tekemiseen käytetään erilaisia välineitä. Olin etukäteen kuullut pikkukirveestä ja jo ajatus sellaisesta sai ihohuokoset väräjämään yhdessä pelon kanssa. Kirves välineenä ei luo mielikuvaa miellyttävästä ja huomaamattomasta toimeenpiteestä. Ei, vaikka sen etuliitteenä on pikku. Meidän kupparimme käytti kuitenkin kertakäyttöisiä neuloja, joiden terän pituus ei kovinkaan paljoa yli 2mm ollut. Saunassa otettu lämpö sekä hetken aikaa jo imussa ollut iho puuduttuvat hieman, joten neulalla pistely ei tuntunut liioin epämiellyttävältä, saatikka, että se olisi sattunut.






Sitten odotellaan. Kuppari kertoi, että yleensä ensimmäisellä kerralla ei verta tule kovinkaan runsaasti tai lainkaan. Lihasten kireys tai jännitys voivat vaikuttaa siihen, että verta ei lähde imusta huolimatta tulemaan. Ei ollut sitä "ongelmaa". Kuulemma meistä molemmista lähti verta ensikertalaisiksi yllättävän paljon. Kuppeja tyhjennellään ja niin kauan kuin verta tulee, niitä pidetään. Kun veren tulo lakkaa, on kuppaus ohitse.


MITÄ VÄLITTÖMIÄ VAIKUTUKSIA MINÄ HUOMASIN


- Kupattu alue tuntui kevyeltä, kuin hieronnan jäljiltä.


- Näin parina seuraavana yönä hyvinkin eloisia unia, jopa levottomia.


- Piristyin hetkellisesti heti kuppauksen jälkeen.


- Lievää päänsärkyä. (Voi johtua siitä, että en nauttinut nesteitä tarpeeksi)


- Aineenvaihdunnan kiihtyminen (vessa kutsui useasti ja pieni kävelylenkki sai hien pintaan)




Kuppauksesta jää jälkiä, jotka häviävät ajastaan. Suoraan kupparilta ei ehkä kannata selän paljastavassa iltapuvussa lähteä juhlimaan, ellei halua selitellä kaikille, että kyllä, olen tietoinen asiasta ja että ei, se ei ole tarttuvaa tai mikään muukaan mustelmia ja paiseen näköisiä pallukoita muodostava tauti.

Lauantaihin mennessä jäljet olivat jo haalenneet.

Menenkö toiste? Kyllä. Se, onko siitä minulle mitään terveydellistä hyötyä, jää nähtäväksi, joten jo senkin takia, annan tälle toisen tilaisuuden.








sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Aurinkoisia ajatuksia ja kuvia

Kuva: Canon 6D 50mm, F2.5, ISO 100, 1/2000s
Kuvaaja: @nightymare0_0

Minä se kuulkaa heräsin eloon. Eikä siihen muuta tarvittu kuin auringon näkyminen taivaalla. Valolla on suunnaton vaikutus minuun ja nyt en puhu Osramin tai Airamin tuottamasta kirkkaudesta, vaan ihan luonnon omasta lampusta- auringosta.

Aurinko on ollut ensisijainen valonlähteemme tuhansien vuosien ajan ja ihmisen vuorokausirytmi ohjautuu valon kautta. Ei se siis ihme ole, että aktiivisuus kasvaa heti kun valoa on vuorokaudessa lisää ja syksyn tullen sitä ohjautuu lepovaihteelle.

Liian vähäisen valon määrän on jopa todettu voivan aiheuttaaa lievää masennusta. Tämä on helppo allekirjoittaa. On vaikeaa pysyä positiivisena, kun pimeää on aamusta iltaan ja silloinkin, kun hieman näkee ilman otsalamppua, on väripaletista käytössä sävyt harmaasta mustaan.

Mutta nyt. Nyt nautin auringosta ja siitä, että tästä on suunta vain eteenpäin. Päivät pitenevät ja aurinko on joka päivä korkeammalla. Aamuisin voi nähdä jo päivän valkenevan eikä töistä kotiin tullessa vielä muutamaan tuntiin ole pimeää.

Kuva: Huawei P20 PRO

Mieliala ja D-vitamiinitaso nousee auringon mukana. Kaupanpäälle saa kasvoille luonnollista hehkua ja lakkaa näyttämästä pakastealtaan broilerille. Kirjoitan tätä todennäköisesti jonkinasteisessa hekumassa, mutta se ei haittaa. Näihin tunnelmiin on hyvä sitten palata, kun taivaalta tulee kaatamalla vettä ja paras paikka on sohvalla viltin alla.



Kuva: Huawei P20 PRO



Kuva: Canon 6D 50mm, F2.5, ISO100, 1/2000s
Kuvaaja: @nightymare0_0




***Aurinkoisia hetkiä kaikille!***


















keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Sinä muistat, muilla ei ole aavistustakaan mistä puhut

Olen nyt viimeisen viikon aikana saanut kaksi muistutusta siitä, että en ehkä olekaan niin nuori iällisesti kuin miltä minusta tuntuu. Ikä on vain numeroita kuuluu vanha sanonta, mutta kyllä se on muutakin. Se on mm sitä, että kun kerrot mielestäsi jonkin hauskan jutun, niin riippuen kuulijakunnasta saat joko hyväksyvää nyökyttelyä ja naurahtelua osaksesi tai sitten sellaista hämmennystä, jonka voi aistia jäätävän koko tilan.


Jo lähtökohtaisesti minun on vaikeaa hahmottaa sitä, että joku ei ole elänyt vielä 1900-luvulla tai että miinusmerkin sijasta heidän sosiaaliturvatunnuksessaan on kirjain A. Ylipäänsä jo ajatus siitä, että joku voi sanoa olevansa syntynyt 90-luvulla, jolloin minä jo vietin teinivuosiani, on hämmentävää. Nyt sitten konkreettisesti törmäsin tähän asiaan ja vielä kahdesti.


Opetan työkseni ja puhun paljon. Yleensä liikaa. Oppilaamme ovat aikuisopiskelijoita ja jollain tasolla en ole vieläkään täysin hahmottanut sitä, että he oikeasti voivat ja ovatkin minua nuorempia. Nyt sitten ponnekkaasti ja olettaen luokan edessä tokaisen että: " Kuten kaikki varmasti muistavat Estonian turman vuonna 1994..." No ei muista. Huomaan eturivissä istuvien hämmentyneen ja kysyvän ilmeen samalla kun tajuan, että niin; nämä yksilöt tässä eivät ole olleet edes pilkkeenä isiensä silmäkulmissa, kun minä lukiolaisena kauhistelin Estoniassa menehtyneitä ja otin osaa omaisten suruun. Epäselväksi jäi, ovatko he edes lukeneet kyseisestä tapauksesta. Ilmeistä päätellen eivät.


Toisen kerran minut tipautettiin nuoruuteni jalustalta toissapäivänä, kun keskustelimme oppilaiden kanssa siitä, kuinka ihmisen nimestä ei voi tehdä olettamuksia hänen iästään. Pienet lapset ovat Väinöjä, Tyynejä tai Vienoja. Halusin sitten keventää keskustelua antamalla konkreettisen ja mielestäni varsin ihastuttavan esimerkin: "ystäväni lapsen nimi on Aarne Tanninen." Kahdeksasta kuulijasta kaksi nyökytteli ja hymyili ymmärtävästi ja muut hiljentyivät täysin. Heidän päänsä yläpuolelle olisi voinut sarjakuvamaisesti piirtää suuren kysymysmerkin ja siltikään tilanne ei olisi liioiteltu. Vasta kun kollegani vierestä puki sanoiksi sen, mitä minä en vieläkään ymmärtänyt, eli juuri kukaan ei nyt tajunnut, että mikä tässä jutussa oli niin ihmeellistä. Aivan, he eivät ole eläneet sitä aikaa kun hoimme television ääressä "Täällä Aarne Tanninen, Washington. Päätän raporttini tähän."


Konkreettisia ja varsin pysäyttäviä muistutuksia siitä, että mikäli kuulijasi eivät ole edes syntyneet samalla vuosituhannella kanssani, voi heidän olla vaikeaa muistaa Aarne Tannista tai Estoniaa. Tekeekö se sitten minusta vanhan, kun minä muistan? Kyllä tekee. Minulla on tunne, että tulen huomaamaan tämän vielä monta kertaa ja tunne, että jokainen kerta on yhtä hämmentävä. Yhtä hämmentävä kuin lankapuhelin heille, jotka ovat aina käyttäneet kännykkää.







keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Pitkää nenää "Hilma Helpotukselle" ja "Rento Reiskalle"



Hikoiluttaa, väsyttää, maitohapottaa. Mieleen alkaa hiipiä ajatus siitä, että ei enää yhtään askelta, toistoa tai kierrosta. Jos vaan antaisi periksi ja saisi ainakin levätä. Loppuisi tämä polte lihaksissa ja hengitys tasaantuisi. Hiki kuivuisi ja voisi taas rentoutua. Jos sitten ensi kerralla vähän tehokkaammin...


Onko tuttua? Itselleni tällaiset ajatukset hiipivät mieleen treeneissä ja juoksulenkeillä siinä vaiheessa, kun tehot alkaa tuntua. Se on kuin olkapäällä istuva "Hilma Helpotus" tai "Rento Reiska", joka kuiskii korvaan ajatuksia siitä, kuinka järjetöntä on tehdä vielä viisi kyykkyä, kun jo tehdyt kymmenen riittäísi ihan hyvin tai miten voisi jo vaihtaa kävelyyn, kun on kuitenkin vitosen lenkistä juostu jo melkein kaksi kilometriä. Tätä kuiskuttelua vastaan sitä pitää sitten taistella ja yrittää siirtää ajatus johonkin muuhun. Vaikka vain siihen, että tekee toiston kerrallaan.


Olen sitä mieltä, että usein mieli väsyy ennemmin kuin kroppa. Tehoja löytyisi varmasti, mutta ajatus lopettamisesta on niin voimakas, että se vaikuttaa suoraan kestävyyteen ja jopa voimaan. Mitään tutkimustietoa minulla ei asiasta ole tähän kaivaa, mutta puhun omasta kokemuksesta ja omista tunnoistani. Ja nyt pitää siis tähdentää, että puhun puhtaasti tilanteista, joissa ei ole kyse loukkaantumisen riskillä jatkamisesta tai siitä, että totaalisen väsähtämisen tullessa vielä jatketaan, vaikka taju meinaa lähteä. Ei, puhun siitä, miten mukavuudenhalu yrittää torpetoida hyvää treeniä.


Itse havahduin pohtimaan tätä mielen ja kehon yhteispeliä siitä syystä, että olen aloittanut crosstraining-harjoittelun. Crosstraining on suomeksi kiertoharjoittelua. Crossfitistäkin puhutaan. En ole koskaan aiemmin treenannut yhtä tehokkaasti ja yhtä kovaa kuin nyt. En ole myöskään koskaan taistellut mieleni kanssa yhtä paljon kuin nyt. Se, mikä helpottaa tätä taistelua on yhdessä tehtävät treenit. Ryhmätsemppi ja jopa pienoinen paine hiljentää hetkeksi "Hilmaa" ja "Reiskaa" niin, että jaksan jatkaa. Kun näet, että kaveri siinä vieressä tekee burbeeta tai askelkyykkyä sinnikkäästä, ei siinä paljon viitsi jäädä viereen vain seisoskelemaan. Ei, vaikka tietäisi näin pääsevän huomattavasti vähemmällä.


Kropan lisäksi treenautuu siis nyt myös mieli ja miten euforinen se tunne onkaan, kun tekee kaikkensa sillä teholla, johon kykenee ja vaientaa mielessä olevat ajatukset keskeytyksestä kokonaan. Sitä tunnetta ei voi rahalla ostaa eikä sitä saa muuten kuin tekemällä. Jokainen oman tasonsa mukaan. Kahdentoista minuutin setissä jokainen minuutti ja jopa sekunti tuntuvat välillä pitkiltä, mutta hyvänolon tunne vain kasvaa, mitä lähemmäksi kello saavutettavaa aikaa käy. Sitten voi hien valuessa ja lihasten täristessä kiitellä itseään ja omaa periksiantamattomuuttaan samalla kun "Hilma" ja "Reiska" nuolevat näppejään.


Kollegani ja treeniystäväni lausui: "En lopeta kun väsyn, vaan lopetan, kun olen valmis." Juuri näin.























maanantai 30. joulukuuta 2019

Vuoden 2019 Helmet-lukuhaaste omalta osaltani. Tavoite ei täyttynyt, mutta hauskaa oli.

Törmäsin tämän vuoden alussa ensimmäistä kertaa Helmet-lukuhaasteeseen. Se on leikkimielinen, koko vuoden kestävä lukuprojekti, joka pitää sisällään 50 erilaista tapaa valita kirja.
 Innostuin heti ja tartuin haasteeseen. Tänään, kun vuoden 2020 haaste on julkaistu, on hyvä hetki palata menneeseen vuoteen ja tarkastella, kuinka hyvin minä haasteessa pärjäsin.


Luin vuoden aikana 43 kirjaa. Lukemisella tarkoitan myös äänikirjoja, joita kertyi luettujen kirjojen määrästä 18. Melkoinen määrä tunteja, mutta käytän äänikirjoja paljon autolla liikkuessani ja työmatkat sujuivatkin rattoisasti kirjojen parissa. Nykyään valitsen lenkkiseuraksi musiikin sijasta äänikirjan. Kokeilin myös e-kirjoja ja näitä luin kolme. En tule täysin hylkäämään perinteistä kirjaa, mutta ääni- sekä e-kirjat ovat vain niin paljon vaivattomampia hankkia ja helposti heti saatavilla. Puhumattakaan kirjaston myöhästymismaksuilta välttymiseltä.



Merkitsin jokaisen kirjan kohdalla haasteen ne kaikki kohdat, joihin katsoin kirjan sopivan. Näin tarkasteltuna haasteesta jäi täyttämättä kolme kohtaa: kirja, jota näet jonkun toisen lukevan, kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää ja olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan. Haasteen seitsemään kohtaan en löytänyt omaa kirjaansa ja vaikka olisin löytänyt, aika loppui kesken.


Itse tykkään lukea lähinnä dekkareita ja jännityskirjallisuutta. Usein valitsen itselleni tuttujen kirjailijoiden teoksia, joten tämän haasteen myötä sain tutustua myös niihin kirjallisuudenlajeihin ja kirjailijoihin, joiden tuotantoa en ollut aikaisemmin lukenut. Erittäin virkistävää, vaikkakin rehellisyyden nimissä myös jossain vaiheessa hieman uuvuttavaa. Onneksi kirjat, jotka eivät miellyttäneet eivät ole olleet ns suurilukuisia.


Lukemistani 43:sta kirjasta peräti 37 oli kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole aikaisemmin lukenut. Olen siis tähän mennessä joko ollut melkoisen suppea kirjavalinnoissani tai sitten en vain yksinkertaisesti muista lukeneeni ko kirjailijalta aikaisemmin mitään. Oli miten oli, haasteen myötä tapani tarkastella kirjallisuutta ja sen tarjontaa on laajentunut huomattavasti.


Tuhansia sivuja, kymmenittäin tarinoita, tunteita ikävästä inhoon, rakkaudesta kuolemaan. Lähden innolla toteuttamaan myös ensi vuoden haastetta ja katsotaan sitten taas joulukuussa kuinka kävi. Turhan vakavasti tätä ei kannata ottaa, sillä lukemisen ilo täytyy kuitenkin säilyttää. Pakkoa ei pidä tehdä mistään. Alla vielä luettelona lukemani kirjat jokaiseen haastekohtaan pl kohdat, joihin en omaa itsenäistä kirjaa ehtinyt lukea tai löytänyt. Kirjat, jotka olivat suosikkejani ja jäivät erityisesti mieleen, olen merkinnyt punaisella.


1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot- Marissa Jaakola ja Ari Väntänen: Takaisin valoon

2.Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä/esinettä- Stina Jackson: Hopeatie (äänikirja)

3.Kirja kirjallisuudenlajista, jota et yleensä lue- Sarah Knight: Viisveisaamisen elämää mullistava taika

4. Kirjailijan ainoa teos- Riina-Maria Metso: Miksi se ei vain lähde? (äänikirja)

5. Kirja ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi- Jari Järvelä: Kosken kahta puolta (äänikirja)

6. Rakkausromaani- Enni Vanhatapio: Absentia

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt.-

8. Kirjan lukeminen kuuluu mielestäni yleisivistykseen.-

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja- Antti Halme: Mafiakesä

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja- Ayòbami Adèbàyò: Älä mene pois (e-kirja)

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa- Johanna Venho: Ensimmäinen nainen (äänikirja)

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan- Charles Dickens: Saiturin joulu (äänikirja)

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja- Sari Vuoristo: Kesä rosvon kanssa

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin omasi- Antti Holma: Kauheimmat joululaulut (äänikirja)

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua- Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas (äänikirja)

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla-

17. Kirjassa on kaksoset- Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja- Emelie Schepp: Ikuisesti merkitty

19. Et pidä kirjan nimestä- Helene Hegemann: Aksolotli yliajo

20. Kirja käsittelee sinulle vierasta kulttuuria- Pajtim Statovci: Bolla (äänikirja)

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja- Johanna Huhtamäki&Vappu Pimiä: Valonantajat (äänikirja)

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja- Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (äänikirja)

23. Kirjan nimessä on jokin maa- Antto Terras: Helsinki-Tallinn express: "totuus" suomalaisista ja virolaisista (e-kirja)

24. Sokkona hyllystä valittu kirja- Pirjo Hassinen: Sano että haluat

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut- Jarkko Tontti: Perintö

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman lukevan-

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja- Timo Parvela: Tuliterä (äänikirja)

28. Kirjan kannessa on kuu Carin Gerhardsen: Musta jää (äänikirja)

29. Kirjassa nähdään unia-

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema- Håkan Nesser: Garmine streetin sokeat

31. Kirjassa kuljetaan metrolla-

32. Kirjan nimessä on ammatti- Tiia Forsström: Ammattirakastaja (äänikirja)

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan-

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia- Johanna Catani (toim.): Toinen tuntematon (äänikirja)

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä- Camilla Läckberg: Kultahäkki (äänikirja)
 
36. Kirjassa ollaan yksin- Pekka Manninen: Peili

37. Pienkustantamon julkaisu- Luoma-aho&Kauppila: Toinen elämäni

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja- Sally Salminen: Katrina (e-kirja)

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja- Takashi Hiraide: Kissavieras

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia- Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää -

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua- Gin Phillips: Niinkuin me olisimme kauniita

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi- Antti Heikkinen: Mummo (äänikirja)

44. Kirja kertoo Berliinistä- Wladimir Kaminer: Berliinin matkaopas uteliaille

45. Kirjan nimessä on kieltosana- Harlan Coben: Älä päästä irti (äänikirja)

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö- Riina Mattila: Järistyksiä (äänikirja)

47. Kirjassa on alle 100-sivua- Ritva Kokkola: Angelina Jolien huulet

48. Kirja kertoo näkö- tai kuulovammaisesta henkilöstä- Tommi Kinnunen: Lopotti (äänikirja)

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja- Suvi Ratinen: Matkaystävä (äänikirja)

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja- Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa



maanantai 9. joulukuuta 2019

Joulukoristeita kirpparilta

 Tunnustaudun jouluihmiseksi ja vuosi vuodelta vain aikaisemmin joulun ajan koristeet löytävät osaksi sisustusta. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse ostaa uutena tai tehdä itse. Kirpputoreilta löytyy tähän aikaan vuodesta runsaasti erilaisia joulukoristeita aina kuusenpalloista kransseihin.

Kävin itse Itsenäisyyspäivän aattona kiertämässä paikallisella kirppiksellä ja tarttuihan sieltä mukaan kaikenlaista uutta joulusisustamiseen.






Kynttilänjalat ovat heikkouteni ja löytyihän niitä tälläkin kertaa. Kahdesta eri pöydästä löysin Nanny Stillin Riihimäen lasille suunnittelemia Kehrä-kynttilänjalkoja. Nämä herkät kaunottaret on alunperin suunniteltu käytettäväksi jalallisten pallokynttilöiden kanssa, mutta miksei näihin voisi vaikka tuikun laittaa.
Nämä kuusi Kehrää maksoivat yhteensä 3,5e.


Jouluisen punainen metallinen kynttilänjalka henkii vanhaa aikaa. Todellisesta antiikista tuskin on kyse, mutta minua tämä kiehtoi siinä määrin, että ostin omaksi kahden euron hintaan.

Kirppareilta löytyy nyt kynttilänjalkojen lisäksi myös runsaasti erilaisia pöytäkoristeita. Puiset lumiukko ja nallekarhu eroavat tyyliltään melkoisesti näiden kahden enkelin kanssa, mutta aika näyttää, mistä ne lopulta paikkansa löytävät.

Juuttikankainen lahjasäkki toimii sisustuselementtinä. Hinta 1,50e.

Hyvää Joulun odotusta kaikille. Minä suuntaan seuraavaksi etsimään niitä jalallisia pallokynttilöitä...

*Soramäen Emäntä*