Arboretum Mustialan taimipäivät ja mitä sieltä löytyi

Arboretum Mustiala näkyy hyvin kutostielle Kouvolasta Helsinkiin päin ajellessa ja aina siitä ohitse mennessäni olen ajatellut, että tuolla pitäisi mennä käymään. Lauantaina sitten mentiin. Huomasin Facebookissa ilmoituksen Mustialan taimipäivistä ja kun tässä kerran kesälomalla ollaan, niin pitäähän sitä joku reissu tehdä. Vaikka sitten Elimäelle.

Mustialan kukkapenkeissä ei juuri rikkaruohoja näy.

Mikäli se on metallia ja pihallasi, anna sen ruostua. Piha-ja puutarhasisustamisessa suositaan nyt ruosteisen rustiikkista tyyliä.

Mehikasvien väri tulee hienosti esiin vasten ruosteista pintaa.

Raudoitusverkosta tehdyt kasvituet saa avattua tarpeen vaatiessa.


Itse lähdin taimipäiville etsimään puutarhaani jotain uutta. Ehkä jotain eksoottistakin. Paikalle oli tullut lukuisia yksityisiä taimimyyjiä. Kaukaisimmat Virosta asti.
 

Vartetut pensaat sekä havut ovat oiva keino lisätä pihan istutusten korkeuseroja. Rajatun kokonsa vuoksi ne soveltuvat myös hyvin pienen pihan istutuksiin. Kuvassa yksityisen taimimyyjän vartettuja havuja.

Kukapa muukaan huutokauppaisi Mustialan taimia kuin itse Arno Kasvi.

Mustialan taimimyymälästä lähti matkaan höyhenpensas "velho", joka on itselleni uusi tuttavuus. Höyhenpensas kukkii jo toukokuulta kermanvaalein tupsumaisin kukin ja viihtyy auringossa/puolivarjossa.


Vitsailin taimipäiville lähtiessäni, että lähden hakemaan uuden puun ja puun sitten ostinkin.

Mantsurian jalopähkinäpuu hurmasi isoilla lehdillään ja riippuvaoksaisella ulkomuodollaan. Hyvin mahtui puu matkustamaan takapenkillä Soramäen tiluksille, jossa se tullaan istuttamaan avaraan paikkaan. Tämä puu tarvitsee tilaa.

Mantsurian jalopähkinäpuun lehdet voivat kasvaa jopa 80cm pitkiksi. 


Arboretum Mustialan taimipäivät olivat minulle ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen kerta. Paikalle oli tullut linja-autolasteittain ihmisiä ja tunnelma oli rennon letkeä. Tänne menen ensi vuonna uudestaan!



Rahkasämpylät

Tarkoitus ei ole tästä blogista tehdä mitään leivonta-tai ruoanlaittoblogia, mutta se vaan nyt sattuu olemaan niin, että sadepäivinä ei ole oikein muutakaan tähdellistä tekemistä. Varsinkin, kun tekee mieli vältellä opiskeluhommia. Silloin leivotaan.

Nettiä selatessani silmiini osui Anna-lehden Mukana Maku-blogi, jossa oli OHJE rahkasämpylöihin ja kun jääkaapista löytyi vielä vanhaksi mennyt rahkapurkki, oli selvää mitä minun tulisi tehdä.

Käytin taikinaan Lidlin valikoimista löytyvää maitorahkaa, joka on melko paksua. Tämän vuoksi jouduin hieman lisäämään taikinaan maitoa saadakseni siitä pehmeämmän. Ohjeella tuli seitsemän keskikokoista sämpylää.

Kuka ehti jo haukata?

Minähän en siis varsinaisesti mikään jauhopeukalo ole ja ohjeitakin pitää noudattaa melko säntillisesti, että soveltamisen tuottamilta virheiltä vältytään. Aika ajoin pieni sisäinen leipurini herää ja yleensä se on juuri silloin, kun pitäisi opiskella.Tänä aamuna tämä mielenhäiriö tuotti sämpylöitä, huomenna ehkä jotain muuta.

PS. sain minä hieman opiskeltuakin 

Lempeän pehmeä aamunavaus

Kesän aikana ei mehuja ole tullut tehtyä, mutta nyt on jälleen kaivettu puristin pölyjen alta ja on aika aloittaa aamut itse tehdyllä mehulla. Tässä teillekin ohje tältä aamulta. Maku on hyvin pehmeä, lisää kirpeyttä halutessasi limeä tai sitruunaa.

Nektariini

Omena

Ananasta

Inkivääriä

Kierrätysnurkkaus keittiöön- vinkki jätteen lajitteluun

Kierrättäminen on yksi helpoimmista tavoista osallistua ympäristön hyväksi tehtävään työhön. Itse ole kierrättänyt kotitalousjätettä aina siitä lähtien, kun muutin omilleni asumaan. Paperinkeräyksen kautta pahvin, lasin ja metallin kierrättämiseen ja nyt viimeisimpänä muovin.

Ongelmaksi ei ole muodostunut niinkään se, että miten asiat lajitellaan, vaan se, mihin ne lajitellaan. Kahden hengen taloudessakin tulee yllättävän paljon kierrätykseen kelpaavaa jätettä ja alkaa olla jo työn ja tuskan takana saada näitä mahtumaan mihinkään.

Kaupunkikodissamme asun pääasiallisesti yksin ja jopa sielläkin alkoi keittiön nurkka täyttyä jos vaikka minkälaisista kasseista, pusseista ja laatikoista. Tässä kävi kuten kaikessa sisustamisessa; aikansa ongelmakohtaa tuijotettuaan sitä joko turtuu siihen, mitä näkee tai sitten alkaa toimia. Minulle kävi tämä jälkimmäinen, se mielestäni parempi vaihtoehto.

Olin jokin aikaa sitten vaihtanut keittiönpöydän ja entisen pöydän kansi oli jäänyt vasten keittiön seinää seisomaan. Tähän pöytälevyyn päätin kiinnittää lajittelulaatikot, sillä kiviseinään poraaminen ei nyt tuntunut hyvältä vaihtooehdolta. Näin tehtynä koko "kierrätyslaitos" on myös helposti siirrettävissä.

Valitsin laatikoiksi Jyskin malliston punotut puukorit

(tarjouksessa 4,50e/kpl), jotka kiinnitin takalevyyn pienillä ruuveilla. Korien tuotelappuihin kiinnitin uudet laput, joista korien sisältö on helposti luettavissa. 

 

Minä piirtää tuhersin laput itse, mutta netistä löytyy ihan valmiita tulostettaviakin merkkejä, joita voi hyödyntää.

Isoja nämä korit eivät ole (n.27x27), mutta näin yhden hengen jätteille oikein sopivan kokoiset. Tuleepahan käytyä ahkerammin jätekatoksella tyhjentämässä eikä kerry liikaa viemistä kerralla.

Jos et voi piilottaa sitä, tuo se esille. Kierrättämisiin!

Hajusteet eivät kuulu urheiluun

Nyt on taas ihan pakko avautua aiheesta, joka itseäni mietityttää, ihmetyttää ja jopa raivostuttaa aika ajoin. Hajusteiden käyttö. En ole suinkaan kieltämässä keneltäkään hajusteita, vaikka itse sitä mieltä olenkin, että ilmankin tulee toimeen. Se, mitä minä en ymmärrä on niiden käyttö tilanteissa, joissa niitä ei ole tarpeen käyttää. Tästä tuli taas hyvä muistutus viikonloppuna, kun ystäväni kanssa osallistuimme Sami Hedbergin luotsaamaan Pullukka Run- nimiseen juoksutapahtumaan.


Kyllä, ymmärrän, että kyseessä on enemmänkin leikkimielinen urheilutapahtuma, mutta mitä minä en ymmärrä on se, että lähteäkseen osallistumaan juoksuun, tulisi tuoksua. Mieluiten vielä jollekin tunnistettavalle merkille, jonka litrahinta on lähellä keskiverto suomalaisen kuukausiansiota. Se, laitatko hajuvettä ei ratkaise sitä, tuletko viiden tai kymmenen kilometrin lenkiltä voittajana. 


Voin jo ihan kokemusasiantuntijana kertoa, että urheiltaessa tai liikuttaessa reippaammin, alkaa ihmisen aineenvaihdunta toimimaan, joka tarkoittaa suurimmalla osalla sitä, että neste virtaa. Kansan kielellä hiki. Nyt sitten on kaadettu sitä avo- tai aviopuolisolta jouluna lahjaksi saatua hajustetta desikaupalla niskaan ja rinnuksille, jolloin tämän hien mukana alkaa myös hajuste virrata.  Sitten on meitä hieman hajusteyliherkkiä, jotka nautimme tästä hien ja hajusteen yhdistelmästä. Nautimme jopa niin, että aivan kyynel silmään vierähtää. Ei herkistymisen vaan pikemminkin altistumisen seurauksena.


Lauantain juoksussa jouduimme ystäväni kanssa ohittamaan yhden jos toisenkin hajustetun ja juuri kun sait raitista ilmaa päästyäsi ohitse, odotti jo seuraavan selkä nenäsi edessä. Jos jotain positiivista, niin hyvänä kirittäjänähän nämä toimivat, koska ohitse on päästävä. Taakse ei voi jäädä. Kyllä se vain valitettavasti on niin, että yhdeksän kertaa kymmenestä nämä hajuherneet ovat naispuolisia. Miehet ei paljon partavesiä läträile lenkille lähtiessään. Tai sitten minä en ole heihin törmännyt.


Haistaan sitten vaikka rehellisesti hielle, mutta jätetään ne hajuvedet ja muut imelät liemet pois nahalta kun urheillaan. Treffiseuraa lenkkipoluilta etsivien ei kannata huolestua; on olemassa tehokkaita hajusteettomia deodorantteja, jotka pitävät huolen, että seura ei jää saamatta hien hajun takia. Yöjuoksut ovat sitten asia erikseen.