Tunnustus työstä- ansiomitalin arvostus

Minulle myönnettiin viime vuoden Itsenäisyyspäivänä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali. Tämä kunnia huipentui eilen työnantajan järjestämässä ansiomitalijuhlassa Finlandia-talolla.

"Mitä kukaan millään mitaleilla tekee?"

"Antaisivat senkin rahana."

"Näitä nyt saa jokainen ja tekemättä mitään."

Tällaisia kommentteja ja ajatuksia on minulle jaettu ihan kyllästymiseen asti. Ilmeisesti myös valintani mitalin saajaksi on herättänyt ihmetystä ja on sitä ihan suoraan tultu kysymäänkin, että mitäs olet tehnyt, kun tuollaisella sinua heittävät? Onneksi kuitenkin suurin osa minulle tärkeistä ihmisistä ovat iloinneet kanssani tästä kunnianosoituksesta. Muiden, edellä mainittujen kommenttien lausujat, jätän omaan arvoonsa.

Mitä tämä ansiomitali minulle sitten merkitsee? Paljon. Haluan ajatella, että se on tunnustus hyvin ja ansiokkaasti tehdystä työstä. Sitä se minulle on. En ole aina se näkyvin tekijä työyhteisössämme enkä aina välttämättä se sosiaalisin. Aamuisin en ole se mukavin työkaveri, kun taas iltaisin ja yöllä saattaa joskus ns mopo karata moottoritielle. Työtehtävien välissä ollaan rennosti, mutta kun puhelin soi, olen asiakkaita varten. Teen työni sillä vakavuudella ja tarkkuudella, että voin koska tahansa seisoa tekemieni päätösten takana ja selkä suorana vastata tekemästäni työstä. Hutilyöntejä tulee, mutta myös napakymppejä. Olen ihminen, en kone. Inhimilliset virheet kuuluvat asiaan ja itselleen pitää olla myös armollinen. Kukaan ei ole täydellinen ja jos joku muuta väittää, hän valehtelee.

Tiedän, että osa viittaa kintaalla tällaisille kunnianosoituksille ja he jopa jättävät juhlaan osallistumasta vain osoittaakseen, kuinka arvottomina ja turhina he ansiomitaleja pitävät. Sallittakoon se heille, mutta me muut, jotka haluamme iloita saamastamme kunniasta, nostakaamme malja jos toinenkin ja seisokaamme ylpeinä vastaanottamassa tätä hienoa tunnustusta työnantajan puolelta.

Kirppislöydöt tänään- mekon hinnalla muutakin

Uskoin intuitioon ja se kannatti. Olen lähdössä ensi viikolla pääkaupunkiimme Helsinkiin ja tilaisuuteen, jossa pitäisi laittaa ns parempaa Seppälää päälle. Pukukoodina kutsussa luki tumma puku. Googlettamalla taas selvittiin tästäkin ja lähdin kauppakeskukseen ajatuksenani löytää jokin kiva pikkumusta leninki.


Vilan liike on yleensä hyvä valinta ja sinne suuntasin nytkin. Myyjättären suosituksesta päädyin kokeilemaan jotain erilaista, haalaria. On kuulemma muotia, että lahkeet ovat hieman liian lyhyet. Minulla, pitkäjalkaisella, se aiheuttaa lähinnä Pelle Hermanni-efektin. Tähän vielä päälle sirot 41-koon kengät niin Tivoli Sariola saisi uuden klovnin.


Sitten sovitin mustaa pitsimekkoa. Pitsiä tuntuu nyt olevan kaikessa juhla- sekä arkivaatteessa. Katselin itseäni peilistä ja totesin myyjälle heidän sovituskopin peilin vääristävän näkymää. Iloinen ja avulias myyjätär lohdutti sanoen minun vain seisovan liian lähellä. Siirryin kauemmaksi. Mekko oli kyllä kivan näköinen ja hintakaan (39,90e) ei talouttani horjuttaisi liiaksi. Jätin mekon hetkeksi varaukseen ja kävin muita kauppakeskuksen liikkeitä lävitse vain huomatakseni, ettei niiden tarjonta yltänyt samalle tasolle pitsimekon kanssa. Jokin kuitenkin käski minua vielä olemaan ostamatta mekkoa. Tarkistaisin kotona vaatekaapissa roikkuvat mekkoni ja mikäli niistä ei mitään voisi enää käyttää, ehtisin vielä maanantaina käymään Vilalla uudestaan.

Toppi 3e- Mekko 6e

Matkalla kotiin päätin käydä vielä tutulla kirpputorilla, jossa silloin tällöin kiertelen etsimässä löytöjä. Tällä kertaa se todellakin kannatti. Heti paikalle päästyäni silmiini osui rekissä jotain mustaa ja mekon mallista ja kas, siinähän se pikkumusta nyt oli silmieni edessä.  Hintaa 6 euroa. Mekko kävi päälleni kuin se olisi varta vasten tehty eikä peilikään vääristänyt näkymää, joten ostopäätös oli helppo tehdä. Samassa rekissä oli myös myynnissä uusi Vilan pitsitoppi (3e), joka lähti matkaan mekon ohella. Olin siis käyttänyt nyt yhdeksän euroa vajaan neljänkymmenen euron sijaan, joten parin pöydän päässä myynnissä olleet Vallilan kankaasta tehdyt verhot lähtivät myös matkaan. Hyvä kirppispäivä ja osoitus siitä, että joskus kannattaa vain kuunnella vaistoaan. Säästöä nyt ei varsinaisesti tullut, mutta mekon hinnalla sain muutakin.


Kierrättäminen on myös ekologista ja olisihan se nyt ollut ihan hullua ostaa taas uutta mekkoa, kun kaappi ei kiinni mahdu entisistäkään...








Vallilan Texas-kankaasta ommellut verhot kirpputorilla 20e.

Armoa pihoille ja puutarhoihin

Kyykkiessäni tänään kukkapenkeissä ja kiskoessani vuohenputken alkuja, mielessäni kaikui lause: "Haluttaisiin sellainen näyttävä, mutta helppohoitoinen puutarha." Täysin absurdia, tuhisen. Ensinnäkin sanat helppohoitoinen ja näyttävä eivät sovi samaan lauseeseen, kun kuvaillaan puutarhaa. Puutarhan oikeampi määritelmä on paikka, jossa viljellään hyöty- ja koristekasveja, mutta puhun tässä yhteydessä nyt yksityisistä pihoista ja alueista, joita myös puutarhoina puhutellaan. 


Joka ikinen kerta, kun olen jäänyt television ääreen katsomaan näitä muutamme pihasi keitaaksi-. ohjelmia tai kerro meille haaveesi ja me toteutamme sen- projekteja, pihan omistajat tuovat esiin toiveensa siitä, kuinka piha saisi olla helppohoitoinen, kaunis ja selkeä. Ensinnäkin, mitä tarkoittaa helppohoitoinen? Jo pelkästään nurmikon leikkaaminen vie parhaimmillaan (tai pahimmillaan) aikaa kahdesti viikossa puolesta tunnista useampaan tuntiin pihan koosta riippuen. Ei kuulosta kovin pahalta, mutta se on nurmikon leikkaamisessa vähän sama kuin lumen luonnissa- ensin se tuntuu oikein mukavalta pitkän tauon jälkeen, mutta kun se vaan jatkuu ja jatkuu viikosta toiseen, ei leikkurin perässä kävely enää niin nauratakaan. Kyllä, aina voi ostaa päältä ajettavan leikkurin tai robottimallin.


Sitten niihin kasveihin. Halutaan puita antamaan varjoa, mahdollisesti muutama hedelmiä tuottava. Pensaita, perennoja ja ehkä joku kiva köynnöskasvikin. Joku muu tekee mahdollisesti suurimman työn istutusalueiden kaivamisessa ja mullittamisessa, mutta ei se työ siihen lopu, kun kasvit saadaan multaan. Muutama vuosi menee vielä vihellellessä, mutta puita ja pensaita tulee leikata ja perennapenkkejä lannoittaa, kitkeä, kohentaa ja jakaa kasveja. Tai antaa sitten rehottaa vapaana. Onhan sekin toki näyttävää jollakin asteikolla. Useiden senttien katekaan ei estä rikkaruohoja viihtymästä perennojesi välissä eikä suodatinkangas kaikelta pelasta. Istutusaltaat pitävät kasvit ehkä pois poluilta ja säästävät selkää, kun niistä tehdään tarpeeksi korkeita, mutta eivät nekään ilman hoitoa pysy siisteinä.


"Havuja perkele", huusi aikoinaan tunnettu hiihtäjämmekin ja niin tuntuvat huutavan hekin, jotka helppohoitoisuutta arvostavat. Havuissa vaan on sellainen kiva juttu, että nepä eivät kasvakaan ihan hetkessä niin isoiksi, etteikö niidenkin välit jo kohta täyty jostain muusta kuin katteesta. Rajattoman budjetin omaava puutarhuri voi toki ostaa havut jo valmiiksi isoina. Tuijien leikkaamisesta en edes tässä yhteydessä puhu.


Pihan selkeys ja siisteys ovat asioita, joihin varmasti päästään hyvällä suunnittelulla ja sillä, että istutusalueet rajataan tarkasti nurmialueista sekä mahdollisesta terassista. Mitä isompi terassi, sen selkeämpää. Perennat voi korvata ruukkuistutuksilla, jotka on syksyn tullessa helppo nakata pois.


Eihän hän joka pyytää ole tyhmä, joten en millään muotoa tuomitse toivomasta helppohoitoista ja siistiä pihaa. Mikäli ei kuitenkaan ole valmis muutamia tunteja viikossa uhraamaan pihalleen, täytyy näyttävyydestä ja siisteydestä tinkiä tai sitten minä vain olen ymmärtänyt jotain täysin väärin. Ison pihan omistajana olen joutunut taipumaan vuohenputkille ja sille, että nurmikko ei aina ole edustavimmillaan. Perennojen väleistä kurkkii kaikenlaista rikkaruohoa ja pensaat ovat olleet leikkausta vaille jo hetken. Se ei kuitenkaan haittaa. Se sopii meille. Vaalikaa pihojanne, mutta olkaa myös itsellenne armollisia, mikäli se helppohoitoinen ja siisti piha ei sitä sitten olekaan.

Puutarhailun iloa kaikille!

Testissä kikhernepasta

Yritysten ja erehdysten kautta olen viimein tajunnut sen, että  vehnä ei vaan minulle sovi. Suurena pastan ystävänä tilanne voisi olla sietämätön, mutta onneksi  kaupan hyllyt suorastaan notkuvat eri vaihtoehtoja gluteenitonta ruokavaliota noudattaville tai meille, vehnän välttelijöille.

Lähimarketin hyllyltä silmiini osui minulle uusi tuttavuus; kikhernepasta. Tätä on pakko kokeilla. Pastapaketin hinta, lähes kolme ja puoli euroa parinsadan gramman paketista, laittoi hieman nikottelemaan, mutta mitäpä sitä ei tekisi terveellisemmän ruokavalion eteen.

Palmuston kikhernepasta on pakattu luontoystävällisesti paperiin ja avainlippu- merkki kertoo tuotteen suomalaisuudesta. Siis jo pelkästään ostaminen on hyvä teko. Hienoa, tunnen jo heti olevani astetta parempi ihminen.

Esteetikkoa paketin ulkonäkö miellyttää ja itse tuotteesta on kääntöpuolella kattava esittely. Itseäni miellytti eniten tieto siitä, että kikherne, eli kahviherne, pitää sisällään hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja. Hyvästi verensokerin heilahtelu ja jo tunnin päästä nälkäänsä muriseva vatsa.

Pasta on nauhan muodossa ja riippuen siitä, miten hyvin se on kauppakassissa säilynyt murjoutumiselta, on se pakattu erikokoisiin nippuihin. En ole koskaan nenääni kikherneeseen laittanut, joten en tiedä, miltä itse herne tuoksuu, mutta paketin auetessa huomaan, että tuoksu on melko voimakas, jopa luonnoton. Ei tässä kyllä terveys ja raikkaus tuulahda tai sitten minä vain olen niin säilöntäaineisiin ja pakkauskaasuihin turtunut, etten tiedä paremmasta.

Valmistusajasta tulee heti plussaa. Pastaa keitetään kolmesta neljään minuuttia. Itse lisäsin keitinveteen merisuolaa. Kerrankin pasta oli valmista ennen kastiketta.


Monia vehnättömiä pastoja kokeilleena tämä saa pisteet siitä, että pasta ei kypsänä ns liimaannu tai mene mössöksi, vaikka en siihen oliiviöljyä, paketin ohjeen mukaan, lisännytkään. Itse maku on hyvin neutraali, mutta kukapa sitä pastaa pelkiltään syö.

Tällä kertaa tein kinkku-aurajuustokastikkeen pastalle kaveriksi. Itse pastan suutuntuma on jauhomainen, mutta mitä muutakaan voi odottaa tuotteelta, joka sisältää vain kikhernejauhoa ja vettä. Vehnättömyyden valinta tarkoittaa usein ns sitkosta tinkimistä. Ja mikäli mauttomuus haittaa niin mausteet on keksitty.


Nopea tutustuminen ko tuotteeseen vakuutti ainakin minut ja tämä tulee osaltaan korvaamaan ruokavaliossani vehnäpastan.