Lumi teki tuhojaan

Puhutaanpa hetki valkoisesta kurittajasta. Tuosta tänä talvena, lähinnä median luomasta hirviöstä, jota myös lumeksi kutsutaan. Neljä vuodenaikaa Suomessa tarkoittaa, että kevään jälkeen tulee kesä, kesän jälkeen syksy ja syksyn jälkeen talvi. Talvesta siirrytään kevääseen ja kierto alkaa uudestaan. Puhetta on ollut myös paljon siitä, että nämä vuodenajat olisivat jotenkin sekaisin. Näissä puheissa viitataan usein ilmaston lämpenemiseen ja ns.kasvihuoneilmiöön. En ole perehtynyt kyseiseen ilmiöön muuten kuin omassa kasvihuoneessani ja mitä ilmaston lämpenemiseen ja ilmastonmuutokseen tulee, minulla ei ole mitään sitä vastaan. Tiedän, se ei ole toivottava muutos, mutta talvea ja pakkasta karsastavaa, jo elokuusta pitkissä kalsareissa kulkevaa, ei pieni lämmön lisäys haittaa.


Marras-joulukuussa oltiin huolissaan, että saadaanko sitä valkeaa joulua ja missä se meidän talvi viipyy, kun taivaalta tuli vettä lumen sijasta. Facebookin etusivu täyttyi päivityksistä, joissa kilpaa huudettiin lunta tervetulleeksi ja päiviteltiin myöhässä olevaa talvea. Kun sitä lunta sitten alkoi tulemaan niin sitähän sitten tuli. Sitä tuli kerralla niin paljon, että ne kiivaimmatkin lumen perään huutelijat vaikenivat ja somekanavilla oli hiljaista. Se on sama kun sitä kesän lämpöä odotellessa. Ensin huudetaan kun on niin pirun kylmä ja kesälomakin pakkaa päälle ja sitten, kun lämpömittarin elohopea nousee yli kahdenkymmenen asteen, ollaan valittamassa kuinka mitään ei jaksa tehdä ja hiki tulee.


Tänään puutarhassa ja pihassa kierreltyäni voin vain todeta, että nimitys valkoinen kurittaja ei voisi olla osuvampi. Minä en tiedä, mutta voisin veikata, että he, joiden pihapuut ovat kääntyneet solmuun lumen painosta ja joiden viime syksynä istutetut taimet ovat rusentuneet valtavan valkoisen massan alla, eivät pidä tätä "valkoista kurittajaa" yhtään liioitteluna. Minä en ainakaan.

Meillä alapihan nuori koivu on taipunut sellaiselle kaarelle, että toiveita sen ylösnousemiseksi ei juurikaan ole. Uuden voin istuttaa ja odotella sitten seuraavat kymmenen vuotta, että se on yhtä komea kuin edeltäjänsä. Etupihan syreenipensas on rusahdellut poikki useasta kohtaa sekä kirsikkapuu levinnyt keskeltä kuin siitä olisi ajettu jollain pyörää isommalla.

Autotallin kohdalta käveltyäni tein havainnon, että sieltä on nyt lumen mukana tulossa alas muutakin; lumiesteet. Johan nuo kaksi talvea kestivätkin. Syksyllä asennetut aurinkopaneelit sentään pysyivät katolla ja kasvihuoneen ikkunat kestivät kuin ihmeen kautta viereisen terassin katolta tulleet lumet.

Aihetta hymyynkin siis on. Katot ovat pysyneet ehjinä, mikään ei ole kaatunut (jos savustuspönttöä ei lasketa) ja ketään ei ole kuollut. Nyt odotetaan vain, että komposti lähtee käyntiin ja tämä valkoinen kurittaja poistuu lopullisesti pihamaalta. Aikaa siihen toivottuun poistumaan voi mennä ja varjoisilla paikoilla saadaan nauttia jäästä varmasti vielä juhannuksena. No, onpahan sitten juomaan laittaa jotain viileää. Minulla on nimittäin vakaa ajatus siitä, että jo juhannuksena saamme nauttia helteistä. Kiitos ilmastonmuutoksen ja minun pettämättömän sääennusteen.

Onko pakko aina ohittaa?

Se ei paljoa naurattanut tänä aamuna lähteä tien päälle autolla, kun taivaalta satoi tiskirätin kokoisia lumi, heittomerkeissä hiutaleita ja näkyvyys oli sitä luokkaa, että ihan varma ei voinut olla, että oliko se äsken edessä ajanut auto vielä siinä vai kenties jo ojassa. Pysähtyäkään ei voisi, kun jo takana tuleva ajaisi päälle.


Minun piti lähteä ajoissa ajamaan, mutta jälleen kerran aikaa meni aamulla ihan johonkin muuhun kuin siihen, mitä olisi pitänyt tehdä eli pakata, syödä, meikata ja lähteä rivakasti liikkeelle. Kun viimein pääsin ulko-ovesta ulos oli kello jo sitä luokkaa, että aikaa ei ollut enää yhtään liikaa.  Jos olen kuitenkaan mitään oppinut näiden vuosien aikana kulkiessani parin tunnin työmatkaa on se, että töihin ehtii aina. Joko ajoissa tai sitten myöhässä. Se, mikä määrää tahdin on ajokeli. Aja liian lujaa olosuhteisiin nähden niin ei kohta tarvitse kiirehtiä mininkään. Kiire loppuu yhtä nopeasti kuin pito renkaasta.


Lähdin siis puskemaan kohti pohjoista. Voi todellakin sanoa, että puskemaan. Olin niin varhain liikkeellä, että aura-autot eivät olleet vielä ehtineet mennä tai sitten ne olivat auraamassa vasta toiseen suuntaan. Pari kertaa oikean puolen rengas ajautui liian lähelle tien vierustaa sillä seurauksella, että rapaa ja loskaa lensi lokasuojan kautta kaaressa sivulle ja sai pidellä kaksin käsin ratista kiinni, ettei se imaissut koko autoa mennessään. Kiljun (todellakin kiljun) yksin ratin takana ja puristan rattia kaksin käsin rystyset valkoisena ja olkalihakset jäykkinä. Yritän pitää auton omalla kaistallaan ja toivon, että keli alkaisi kohta seljetä. Tuntuu, että radio pitää laittaa pois päältä. Mikään ärsyke ei nyt saisi häiritä tätä kokonaisvaltaista keskittymistä.


Ja sitten se taas tapahtuu. Sieltä tulee takaa joku, jolla on kiire. Joku, joka ei joko ole huomannut vallitsevaa olosuhdetta tai joku, joka pitää omaa ajokkiaan tai ajokykyään niin ylivertaisena, että minä olen hänelle vain hidaste, josta tulee päästä ohitse. Minä ahdistun jo pelkästään huomatessani peruutuspeilistä vilkun käynnistyvän ja takaa tulevan auton siirtyvän toiselle kaistalle. Meinaako se hullu lähteä tässä kelissä ohi? Ja meinaahan se. Hetken aikaa ajoneuvo on viereisellä kaistalla aivan rinnalla ja minä vain toivon, että se ei lähde heittelehtimään vieden meidät molemmat suoraan sinne, missä se kiire loppuu. Jos nyt kirjoittaisin tähän kaiken sen, mitä mielessäni kävi tuosta kanssa-autoilijasta, niin tekstiäni ei voisi hyvällä tahdollakaan kuvata asialliseksi. Tämä autoilija pääsi ohitse turvallisesti ja vain ollakseen seuraavan liittymän liikennevaloissa heti edessäni.


Sitä minä vaan, että jos se edessä ajava nyt ajaa hieman alle nopeusrajoituksen ja nimenomaan sen takia, kun keli ei anna myöten ajaa kovempaa, niin onko siitä päästävä ohitse, että voi jäädä sitten siihen eteen roikkumaan? Että jos jo toiselle kaistalle siirtyminen aiheuttaa autossa holtitonta heittelehdintää, niin onko sitä ohittamista sitten kuitenkin jatkettava silläkin uhalla, että heittelehtiminen vie suoraan metsähallituksen puolelle? Onhan se noloa jättäytyä taakse, kun on jo tehnyt kanssakulkijoille selväksi ja ihan vilkun kanssa, että ohitse mennään.


Minä pääsin turvallisesti perille ja toivon, että niin pääsivät muutkin. Ajon päätteeksi auto näytti tältä.