Itse kuulun ihmisiin, joille joulu on ihanaa aikaa. Sitä ryhdytään suunnittelemaan jo marraskuussa ja loppusyksystä kauppoihin tulevat jouluteemat eivät ahdista vaan päinvastoin, saavat mielen kääntymään vuosi vuodelta aikaisemmin pipareiden leivontaan ja jouluvaloihin. Vierastan mainoksissa käytettyä nimitystä "kausivalot". Ne on jouluvaloja minulle. Kausivaloja myydään heille, jotka eivät joulusta niin piittaa tai heille, jotka kainostevat, että jokohan lokakuun puolella voisi valoja viritellä ilman, että naapuri siitä pahastuu. Onhan sen helpompaa katsoa naapuria silmiin ja kertoa, että ostettiin tuossa kausivaloja pihapuuhun kun niin pimeää tuppaa jo illasta olemaan.
Havahduin eilen siihen, että nyt se joulu on sitten ohitse. Mitä tämän jälkeen? Minulle taisi tulla jouluähky ja en nyt tarkoita sitä, että olisin syönyt itseni turvoksiin. Tarkoitan sitä, että hehkutin joulua jo marraskuussa ja aina näihin päiviin asti sillä seurauksella, että nyt tuntuu tyhjältä. En saa päiviini mitään tekemistä, koska koristeita ei viitsi enää lisätä (ei sillä, että niitä mihinkään mahtuisikaan), jouluruokia ei enää valmisteta, kukaan ei tule kylään ja radiostakaan ei kuule enää joululauluja. Vuoden vaihtuminen ja siihen liittyvät juhlallisuudet eivät ole enää se juttu, jota jaksaisi odottaa.
Nyt sitten vain odotellaan. Monet aloittavat vuoden vaihtuessa ns uuden elämän. Minulle riittää tämä yksikin jota jo elän. Liikuntaa toki voisi lisätä ja sitä lisätäänkin kunhan päivät valostuu, ettei tarvitse aina sisätiloissa treenata. Koristeet pakataan varastoon ja sellaiseen paikkaan, että ensi vuonna niitä saa taas hetken etsiä. Perinne sekin. Koti kuoriutuu jouluasustaan ja ruokalistalle tulee muutakin kuin kinkkua ja lanttulaatikkoa.
Kyllä tämä tästä. Elämää on joulun jälkeenkin meille ns jouluhulluille. Asenne ratkaisee. Ja vaikka olo onkin hetken kuin kuvan hyasinteilla ; uuvahtanut ja tylsistynyt, eteenpäin mennään.
Hyvää alkavaa vuotta 2019 kaikille!
