keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Hikeä ja hiertymiä

Tulihan se sitten sekin päivä, kun tankotanssia piti lähteä kokeilemaan. Energisellä naisporukalla varasimme yksityistunnin ja lähdimme rohkeasti, vaikkakin lievästi hermostuneesti hihitellen nojailemaan Pole Centerin tankoihin. Ennen ohjaajan saapumista paikalle, totesin jo, että mitään kovinkaan monimutkaista ja akrobaattisesti vaativaa liikettä tuskin tulisin toteuttamaan, sillä notkeutttani voi verrata pakkasella kohmettuneeseen ratakiskoon. Katkeaa, mutta ei väänny.


Alkulämmittelyn jälkeen päästiin itse asiaan. Seison tangon vieressä ja nostan toisen käden ylös ottaen sillä tangosta kiinni samalla kun nostan ulomman jalan irti lattiasta ja annan mennä. Pyörähtäen tangon ympäri. "Helppo homma", ajattelin, kun katsoin ohjaajan mallisuoritusta. No ei ollut. Mielessäni kävi kestääkö tanko ja jos kestää, pitääkö käteni minut kiinni tangossa ilman, että olen rähmälläni lattialla. Rähmälleni en sentään mennyt ja tankokin kesti, mutta sitten siitä sulavasta ja kevyestä pyörähdyksestä voidaan olla montaa eri mieltä.

Jo ensimmäinen perusliike iski tajuntaan sen, että mistään helposta lajista ei ole kyse. Kehon ja tasapainon hallintaa, koordinaatiota ja voimaa. Puhumattakaan mielen hallinnasta. Jos nyt vielä joku tulee minulle sanomaan, että sehän on vain sellaista tangon ympärillä "pyörähtelyä" ja, että kaikkihan tuon nyt osaa, niin siitä vaan sitten kokeilemaan. Minä en ainakaan kuulu niihin kaikkiin, jotka sen osaa. Kuitenkin harjoittelu ja toistot toivat lisää itsevarmuutta liikkeisiin ja tätä kautta kehittymistä voisi sanoa tapahtuneen jo vajaan tunnin aikana.

Melko nopeasti käy selväksi, että ajatuksen sulavasti ja vienosti, jopa viettelevästi liikkuvasta vartalosta tangon ympärillä voin unohtaa. Notkeutta ei vielä tällä harjoittelulla saavuteta saatikka sitä, että liikkeet näyttäisivät kevyiltä ja tätä kautta jopa helpoilta. Tämän kokeilun perusteella voisi sanoa, että pidän päivätyöni, tanssilla en vielä elä. 
Arvostukseni lajia kohtaan nousi ja tästä lähtien joka kerta, kun näen tangolla tehtävän minkäänlaista pyörähdystä tai muuta liikettä, tiedän miten paljon se tekijältään vaatii. Muistan myös sen, miten paljon se sattuu, kun paljas iho hiertyy vasten metallista tankoa. 

Huomenna voi olla kroppa kipeä ja jalat mustelmilla, mutta kyllä kannatti. Eihän sitä tiedä, vaikka olohuoneen sisustus menee vielä uusiksi, kun pitää tankoa alkaa asettelemaan sohvan ja television väliin... 

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Illumio 2019

Mikkelissä jo toista vuotta peräkkäin järjestetty valotapahtuma Illumio sai tarttumaan kameraan ja sadetta uhmaten suuntasin kaupunkiin.
Rakkautta ilmassa
                 

Varusteina Canon6d 50mm kiinteän polttovälin objektiivilla ja kolmijalka. Päätin, että yhdellä objektiivilla mennään ja valinta osoittautui toimivaksi. Ihmispaljoudessa ja pimeässä objektiivin vaihtaminen olisi tuonut kaikkea muuta kuin mielihyvää ja kolmijalassakin oli jo tarpeeksi kuljettamista ilman, että sohisin sillä ohikulkijoita.

             Mikkelipuiston raitiovaunu
The Man
                           

Ehdoton suosikkini oli kirjaston pihalle rakennettu satumainen perhosmaailma.
Perjantain Illumio - kävely päättyi kirjaimellisesti huipulle eli Naisvuorelle, jonka tornin juurella komeili näyttävä vesiputous. Valoilla tehtynä tietenkin. 

Ylempi kuva on otettu Huawei P20 Pro mallin kännykällä. Alempi kuva järkkärillä.


Naisvuoren näköalatorni

.             Kenkäveron vanha pappila 
 
Illumion ensimmäisenä iltana jäi Kenkäveron pihapiiri kuvaamatta, joten lauantaina ei auttanut kuin tarttua uudelleen kameraan ja lähteä paikalle. Lauantain kuvat otin kaikki hyvin pitkillä valotusajoilla aukkoluvun ollessa 22. 
Pitkä valotusaika toi joihinkin kuviin hauskoja valoviiruja, kun värikkäisiin valopantoihin pukeutuneet ihmiset kävelivät kuvan edestä. 


Lopuksi ei voi kuin todeta: näihin kuviin, näihin tunnelmiin. 

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Älä ole pimeä, käytä heijastinta!


Minä se en vaan jaksa olla hämmästelemättä joka vuosi samaa asiaa. Yöttömien öiden kesä on ohitse ja päivät lyhenevät lyhenemistään, kunnes tuntuu, että koko ajan on pimeää. Tällä pallonpuoliskolla koko ikäni asuneena ei tämä pimeys yllätä, mutta se, että ihmiset eivät halua näkyä pimeässä! Olen suorastaan aika ajoin raivoissani tämän asian edessä.


Liikenneturvan 1.10.2019 julkaiseman tilastokatsauksen mukaan kaikista jalankulkijoiden kuolemantapauksista yli neljännes tapahtui pimeässä tai hämärässä. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat ovat arvioineet, että mikäli joka kolmas heijastinta käyttämätön olisi sen heijastimen itseensä kiinnittänyt, ei heitä tarvitsisi tilastoida pimeällä onnettomuudessa kuolleiksi jalankulkijoiksi vuosien 2013 ja 2017 välisenä aikana. Sellaista faktaa.


Mikäli tilastot eivät kiinnosta niin kiinnostukaa nyt ihmiset edes itsestänne. Heijastin on hyvin pieni investointi siihen nähden, että ilman sitä maataan vuodepotilaana kokovartalokipsissä kuukausia tai pahimmassa tapauksessa kolme metriä multaa pään päällä, kun jäädään auton alle.


Jotain kertoo jo se, että liikenneturvan tilastokatsauksen mukaan liikenteessä menehtyneistä jalankulkijoista joka kolmas oli suojatiellä onnettomuuden tapahtuessa. Suojatien tulisi olla se turvallisin paikka ylittää tietä, mutta ei sekään pimeällä suojaa. Kyllä, myös päivänvalossa jää ihmisiä auton alle, mutta onko se syy olla näkymättä pimeällä?


Heijastin voi olla myös kaunis asuste.
Liikenneturva muistuttaa käyttämään CE-hyväksyttyjä heijastimia. Tällöin heijastinta voidaan pitää luotettavana ja siinä on riittävän paljon heijastavaa pintaa. Ihan kiinakaupasta en siis heijastinta lähtisi hankkimaan. Suomessa kaupoissa myytävät heijastimet ovat melkein poikkeuksetta tyyppihyväksyttyjä. Voitte siis unohtaa senkin tekosyyn, etteikö oikeanlaisia heijastimia löytyisi. 

Kaupat ovat pullollaan mitä erilaisimpia heijastimia. On pehmeitä, kovia, riippuvia, tarrallisia...Kriittisimmänkin muotipoliisin makuun löytyy varmasti heijastin jos toinenkin. Ja hei, joskus niitä saa jopa ilmaiseksi!


Teille, jotka naureskellen jaksatte kommentoida heijastimia käyttävien suuntaan heidän muistuttavan joulukuusta tai mainostaulua- hävetkää tai varmistukaa siitä, että teillä on voimassaoleva elintenluovutuskortti. Huolestukaa myös kunnostanne, sillä vaikuttaa siltä, että ette jaksa mukananne kantaa edes yhtä pientä heijastinta.

Nyt viimeistään heijastimet esiin ja reippaasti takin hihaan roikkumaan!

Lähde:

Liikenneturva tilastokatsaus :



torstai 26. syyskuuta 2019

Kirppislöydöt sisustukseen



Kävin pari viikkoa sitten kirpputorilla tarkoituksenani etsiä itselleni ulkoiluhousuja. Miksi maksaa täyttä hintaa kaupassa, jos sen voi löytää huokeammalla kirppikseltä...

No, ei löytynyt ulkoiluhousuja, mutta kaikkea muuta.






Metallikori, pitsiliina ja kirjottu taulu. Näille kaikille löytyy paikkansa.









Metallikorin vihertäväksi patinoitunut pinta kiehtoi sekä hauskat yksityiskohdat metallipinnojen päissä. Väriltään kori sopii hyvin yhteen eteisen tapetin kanssa.
 



 
 

Metallikori päätyi eteiseen paperinkeräyskoriksi. Aikani sitä pyöriteltyäni eri paikoissa, tajusin sen sopivan kuin tilattuna eteisen pöytänä palvelevan vanhan ompelukonepöydän alle.






Vanhat pitsiliinat ovat heikkouteni ja eihän tällaiselle kaunottarelle voinut sanoa ei. Tässä liina koristaa kaupunkikotimme olohuoneen pöytää. Lopullinen sijoituspaikka liinalle tulee olemaan Soramäessä.

 
Eteisen seinälle on tarkoitus koota erilaisista tauluista sommitelmaa. Kirjottu kukkataulu päätyi uusimpana tauluna omalle paikalleen.



Mitä nämä kaikki nyt sitten maksoi...
Metallikori 15e
Pitsiliina 6,5e
Kirjottu kukkataulu 0,90e


torstai 12. syyskuuta 2019

Temptation Island- terapeuttistako?

Kuuntelin tänään radiosta, kun Sami Kurosta haastateltiin. Hän kertoi Temptation Island-ohjelman uudesta kaudesta ja siitä, että uusia pareja haetaan ohjelmaan parasta aikaa. Vinkki siis tässä heti sinulle, joka olet ajatellut koetella parisuhdettasi ja vielä ihan julkisesti.


Samilla on mukava ääni ja kyllähän häntä kuuntelee, mutta nyt korvaa rupesi särkemään hänen lausumansa sanat: "Tää ohjelma on näille pareille terapeuttista ja silmiä avaavaa." Siis anteeksi nyt, mutta mitä?! Ymmärrän tämän jälkimmäisen, sillä kyllähän siinä sokeammaltakin silmät aukeaa kun se oma Teuvo tai Marjatta, jonka kanssa ollaan oltu jo puoli vuotta, kähmii viinipäissään kuumaa sinkkunaista tai -miestä kameroiden tallentaessa tämän kiihkeän hetken kaiken kansan katseltavaksi. Kyllä, silmät aukeaa varmasti.


Mutta, että terapeuttista. Joko minulla ja Kurosen Samilla on hyvin erilaiset näkemykset terapiasta tai sitten minä olen ymmärtänyt jotain aivan väärin. Ymmärrän toki, että haastattelu oli tehty mainosmielessä ja tyhmäähän se olisi olla kehumatta ohjelmaa. Onhan sitä ennenkin myyty vaikka ja mitä sillä perustelulla, kuinka hyvää se ihmiselle tekee. Shokkihoidosta voitaisiin kuitenkin mielestäni paremminkin puhua kuin terapiasta. Terapiaa tarvitaan ehkä sitten, kun kamerat ovat sammuneet ja Thaimaan kuumuuden sijaan koettelee Keravan kylmät tuulet.


Tietysti osallistumalla ohjelmaan saisi tätä terapiaa ja terapeuttista tunnelmaa ihan ilmaiseksi.  Koulutettu ja laillistettu terapeutti veloittaa helposti toistasataa euroa tunnilta, kun taas "temppareissa" saisi tätä mielen ravintoa ihan vaan päihtymällä päivästä toiseen ja testailemalla omaa selkärankaa. Kuuntelijoita kyllä löytyy ja puhumaan pääsisi varmasti. Saattaisihan sitä avautua sellaisistakin asioista, joita ei tiennytkään miettivänsä ennenkuin promillet ja seura on kohdallaan. Viimeistään iltanuotiolla Kuronen sitten kasaa päivien terapoinnit ja tarjoilee ne niin kylmästi, että siinä ei edes edessä loimottava tuli paljon lämmitä. Terapeuttista tosiaan.


Onnea heille, jotka ohjelmaan hakevat ja tulevat valituiksi. Julkisuus, ilmaisen viinan bileet ja matka lämpimään on ainakin taattu. Parisuhteen kestävyyden kanssa onkin sitten toinen juttu. Toisilla kestää, toisilla ei. Toiset taas testaavat parisuhdettaan ihan jokapäiväisessä arjessa ja terapoituvat katsomalla Marjatan ja Teuvon edesottamuksia kiusausten saarella. Oma parisuhde alkaa kummasti tuntua paljon vakaammalta ja paremmalta.















































tiistai 3. syyskuuta 2019

Kasvihuoneesta lasihuoneeksi

Vuosia sitten isäni rakensi minulle kasvihuoneen. Ensimmäisenä keväänä istutin sinne tomaatintaimia ja kasvihuonekurkkua mielessäni runsaana pursuavat vihannessadot. Tuli tomaattia muutama, kurkkuja kaksi. Ei ihan sitä, mitä olin ajatellut.



Tämän jälkeen kasvihuone sai olla muutaman vuoden lähinnä rikkaruohojen kasvupaikka, koska totesin, että yksin en ehdi kasveja kastella ja mieheni ei vain yksinkertaisesti muista. Helpommin saisin tomaattini lähikaupasta. Kuin pisteenä iin päälle, talvi rikkoi kasvihuoneen kattolasit ja meni edelleen pari vuotta, ennenkuin vaihdoin rikkoutuneet kattolasit huomattavasti kestävämpään valokatteeseen.


Sorapolku pyöreine laattoineen johdattaa suoraan lasihuoneeseen.


Viime vuonna siivosimme kasvihuoneen ystäväni kanssa, koska lähestyvät puutarhajuhlamme eivät olisi antaneet anteeksi sitä, että pihan reunalla rehottaa jotain ei niin kaunista. Jälleen keväällä rikkaruohot ottivat vallan, kunnes nyt viime viikolla sain tarpeeksi. Mikäli en kasvattaisi huoneessa mitään, miksei se silti voisi olla kaunis osa pihaa. Nyt se toimi lähinnä läpinäkyvänä varastona erilaisille pöydille, aurinkotuoleille ja kukkaruukuille.




Pitäähän sitä ikkunoissa verhot olla. Heinäseiväs toimii verhotankona, johon kiinnitin vanhat pitsiverhot kangassuikaleiden avulla. Ikean ohuet verhot ikkunan sivulla antavat näkösuojaa, mutta päästävät kauniisti valoa lävitse.


Kasvihuoneessa on sen oikealla reunalla puinen kasvuallas, jonka päällystin vanhoilla harmailla laudoilla. Jos nyt sitten ensi keväänä iskee himo jotain kasvatella, niin laudat ovat yksitellen irrotettavissa ja alta löytyy valmis kasvualusta. Toiseen päähän leikkasin vaahtomuovipatjasta pätkän, jonka päällystin pirteän keltaisella päiväpeitolla. Onpahan jotain pehmeää, johon istahtaa.

Katossa komeilee aurinkokennovalaisin.







Aurinkokennovalaisimet antavat kivaa tunnelmaa. Ehkä nämä nyt kestävät pidempään kuin suoraan taivasalla olevat. Lumi ei ainakaan näitä peitä.

Kasvihuoneesta tuli siis enemmänkin ns lasihuone. Onhan tuossa tilaa vielä mikäli ensi keväänä kasvattamisen into iskee. Suosin ehkä lattialle sijoitettavia ruukkuistutuksia, jotka on sitten helppo syksyn tullen raivata pois. Tai heti, kun ne kuivuvat kastelun puutteesta....