Varoituksen sana puhelimen kaiutintoiminnosta

Varoitan jo heti alkuun, että seuraava kirjoitukseni pitää sisällään kiro- ja voimasanoiksi miellettäviä sanoja, jotka voivat loukata herkimpiä lukijoita. Lukiessanne huomaatte kyllä, miksi en voinut näitä sanoja korvata ilman, että itse tarina olisi kärsinyt.


Tämä on hyvä opetus siitä, mitä puhelimen kaiutin-toiminto yhdistettynä aivoja nopeampaan suuhun voi saada aikaan.

Istuimme eilen ystäväni keittiössä  ja olimme juuri saaneet nautittua iltateet. En mene nyt sen syvemmin yksityiskohtiin keskustelumme sisällöstä, mutta kesken parhaan juttutuokion puhelimeni soi. Katsoin puhelimen näyttöä huomaten, että isäni soittaa. Avasin linjan ja laitoin puhelun kaiuttimeen. Tässä kohtaa mietitte ehkä, että miksi, mutta minulla on usein tapana puhua kaiuttimen kautta yksin ollessani ja nyt hyvän ystäväni läsnäolo ei tehnyt asiaan poikkeusta. Emme tulisi isäni kanssa puhumaan mistään sellaisesta, mitä ei ystävänikin voisi kuulla. Toki kertoisin isälleni, että hän on kaiuttimessa, jotta hän voi suodattaa puhumaansa. Ystäväni ja isäni ovat tavanneet useamman kerran ja voidaan jopa sanoa heidän olevan hyviä tuttuja. Tässä vaiheessa minulla oli siis oletus, että ystävänikin oli huomannut kuka minulle soittaa.


"No heippa, mistäs tiesit tänne soitella?" vastasin linjan auetessa. Isäni naurahti ja kysyi olenko kotona, johon vastasin olevani ystävän luona iltateellä. Kun sain tämän sanottua, huudahti ystäväni kohti luuria: "Me ollaan puhuttu täällä pillusta!" Katsoin ystävääni ja mietin, että ahaa, hän nyt haluaa tämän asian isäni kanssa jakaa. Mikäpä siinä. Isäni ei kuullut ja pyysi ystävääni, "Toistatko, että mistä olette puhuneet, kun en oikein kuullut." "Pillusta!", kajautti ystäväni edelleen iloisena ja työntyi huutaessaan lähemmäksi luuria varmistaen, että tällä kertaa hän tulisi kuulluksi. Edelleen tuijotin ystävääni ja mietin, että nyt sinä sitten haluat oikein vielä toistaa tämän sanomasi. "En nyt kyllä saa selvää, kuuluu niin hiljaa" sanoi isäni vielä kerran, jolloin päätin lieventää ilmausta ja sanoin hänelle: "Olemme puhuneet täällä naisen sukupuolielimestä" "Aa, siis pillusta", totesi isäni ykskantaan ja jatkoi: "Äitis huutaa tuolla, että puhukaa välillä mulkustakin." Tässä vaiheessa ystäväni havahtui ja muodosti suullaan äänettömän kysymyksen siitä, että kuka minulle oikein soittaa. Vastasin hänelle, että puhelimessa on isäni.


Se punan määrä, mikä ystäväni kasvoille levisi, olisi riittänyt maalaamaan kokonaisen talon. Hän peitti kasvonsa käsiinsä ja mutisi "Mä luulin, että siellä on sun mies..." Luurista kuului kovaäänistä isäni naurua, jonka väliin ystäväni toisteli anteeksi-sanoja ja sitä, ettei tiennyt puhelimessa olleen isäni. Minunkaan puhumisestani ei meinannut enää tässä vaiheessa tulla mitään, sillä koko tilanteen koomisuus iski kuin metrinen halko suoraan otsaan. Nauroimme kaikki kolme tai oikeastaan neljä, koska selvisi, että myös isäni oli laittanut puhelimen kaiuttimeen, jotta äitini kuulisi keskustelumme.


Mitä me tästä opimme? Luultavasti emme mitään. Vanhempani ovat jo yli 70-vuotiaita molemmat, mutta onneksi he eivät ole ihan herkkänahkaisimmasta päästä. Perheessämme on aina käytetty hyvin suoraa kieltä, eikä tässä tilanteessa varmasti hämmentynyt kuin ystäväni, joka tajusi juuri avautuneensa ystävänsä isälle. Sen verran hidas hän sentään oli, ettei ehtinyt tarkentamaan keskustelumme sisältöä. Se olisikin sitten jo toinen tarina.