Puutarhakyttääjä

Minusta on tullut kyttääjä. Ei, minä en kyttää naapureita, koska täällä metsän keskellä ei heitä näe ilman, että menisi aivan pihaan seisomaan. Täytyisi varmaan mennä suoraan ikkunan alle katselemaan, koska suuret pihapuut ja isot pihat estäisivät tieltä näkemisen. Sitten puhuttaisiinkin jo vaanimisesta tai suoranaisesta kotirauhan häirinnästä, johon en toki halua syyllistyä. Minä kyttään kevättä ja kaikkea sitä, mitä se puutarhassani tarkoittaa.


Ensin minä kyttään lumen sulamista. Katselen säätiedotteita ja ilahdun kaikista yli viiden asteen lämpötiloista kuvitellen, että nyt ne sitten sulaa. Olen viikot toisella paikkakunnalla töissä, joten jokainen perjantai näin keväisin on täynnä toivoa. Toivoa siitä, että päästessäni kotipihaan huomaisin lumien kaikonneen ja kukkapenkkien tulleen esiin. Toiveeksi se vielä on jäänyt. Vielä en ole sortunut siihen, että hakkaisin jäitä tai lumikinoksia pihasta pienemmäksi. Ei sekään välttämättä väärin olisi...


Kevään auringon lämmittäessä ajatus siirtyy myös kompostiin. Kompostin kyljessä olevaa lämpömittaria kyttään ja yritän saada sen näyttämään lämpöasteita sen sijaan, että sen mittari on painuneena pohjaan. Värähtäisi nyt edes vähäsen. Tarkistan, siis kyttään, mittaria päivittäin ja pyydän myös miestäni kertomaan, mikäli hän on nähnyt mittarissa jotain eloa. Ei hän yleensä ole. Epäilen jopa, että hän ei edes katso sitä. Pääsee vähemmällä, kun kertoo katsoneensa ja päästää sitten pienen valkoisen valheen.


Asennetettuamme katolle aurinkopaneelit, olen saanut uuden kohteen, jota kytätä. Sehän on tietenkin energiantuotanto, joka näin kevään kynnyksellä starttaa pitkän pimeän aikajakson jälkeen. Kyttään invertterin lukemia ja vertailen niitä reaaliaikaiseen sähkönkulutukseen. Tällaiselle kyttärille kaikenlaiset mittarit ja konkreettiset näytöt ovat parasta.


Sittenhän se vasta kyttääminen alkaakin, kun pihalumesta päästään eroon. Perennojen, sipulikukkien ja pensaiden herääminen tuottaa jokapäiväistä iloa ja aihetta seuraamiseen. Harmi, kun näihin ei ole mitään saatavissa olevaa mittaria tai asteikkoa, jota kytätä. Tunnustaudun siis todelliseksi puutarhakyttäriksi, joka herää talven jäljiltä seuraamaan pihassa tapahtuvia asioita.  Pidän talven ajan sisäistä kyttäriäni piilossa ja päästän sen valloilleen heti, kun on aihetta alkaa toivoa kevättä ja kesää tulevaksi. Hyvä on, kyllä minä muita kyttään sen verran, että kateellisena katselen pihoja, joissa krookukset kukkivat värikkäinä ja nurmi jo vihertää, kun samaan aikaan omassa pihassa vielä luodaan lunta.


Kevätkyttäilemisiin!