Minun piti lähteä ajoissa ajamaan, mutta jälleen kerran aikaa meni aamulla ihan johonkin muuhun kuin siihen, mitä olisi pitänyt tehdä eli pakata, syödä, meikata ja lähteä rivakasti liikkeelle. Kun viimein pääsin ulko-ovesta ulos oli kello jo sitä luokkaa, että aikaa ei ollut enää yhtään liikaa. Jos olen kuitenkaan mitään oppinut näiden vuosien aikana kulkiessani parin tunnin työmatkaa on se, että töihin ehtii aina. Joko ajoissa tai sitten myöhässä. Se, mikä määrää tahdin on ajokeli. Aja liian lujaa olosuhteisiin nähden niin ei kohta tarvitse kiirehtiä mininkään. Kiire loppuu yhtä nopeasti kuin pito renkaasta.
Lähdin siis puskemaan kohti pohjoista. Voi todellakin sanoa, että puskemaan. Olin niin varhain liikkeellä, että aura-autot eivät olleet vielä ehtineet mennä tai sitten ne olivat auraamassa vasta toiseen suuntaan. Pari kertaa oikean puolen rengas ajautui liian lähelle tien vierustaa sillä seurauksella, että rapaa ja loskaa lensi lokasuojan kautta kaaressa sivulle ja sai pidellä kaksin käsin ratista kiinni, ettei se imaissut koko autoa mennessään. Kiljun (todellakin kiljun) yksin ratin takana ja puristan rattia kaksin käsin rystyset valkoisena ja olkalihakset jäykkinä. Yritän pitää auton omalla kaistallaan ja toivon, että keli alkaisi kohta seljetä. Tuntuu, että radio pitää laittaa pois päältä. Mikään ärsyke ei nyt saisi häiritä tätä kokonaisvaltaista keskittymistä.
Ja sitten se taas tapahtuu. Sieltä tulee takaa joku, jolla on kiire. Joku, joka ei joko ole huomannut vallitsevaa olosuhdetta tai joku, joka pitää omaa ajokkiaan tai ajokykyään niin ylivertaisena, että minä olen hänelle vain hidaste, josta tulee päästä ohitse. Minä ahdistun jo pelkästään huomatessani peruutuspeilistä vilkun käynnistyvän ja takaa tulevan auton siirtyvän toiselle kaistalle. Meinaako se hullu lähteä tässä kelissä ohi? Ja meinaahan se. Hetken aikaa ajoneuvo on viereisellä kaistalla aivan rinnalla ja minä vain toivon, että se ei lähde heittelehtimään vieden meidät molemmat suoraan sinne, missä se kiire loppuu. Jos nyt kirjoittaisin tähän kaiken sen, mitä mielessäni kävi tuosta kanssa-autoilijasta, niin tekstiäni ei voisi hyvällä tahdollakaan kuvata asialliseksi. Tämä autoilija pääsi ohitse turvallisesti ja vain ollakseen seuraavan liittymän liikennevaloissa heti edessäni.
Sitä minä vaan, että jos se edessä ajava nyt ajaa hieman alle nopeusrajoituksen ja nimenomaan sen takia, kun keli ei anna myöten ajaa kovempaa, niin onko siitä päästävä ohitse, että voi jäädä sitten siihen eteen roikkumaan? Että jos jo toiselle kaistalle siirtyminen aiheuttaa autossa holtitonta heittelehdintää, niin onko sitä ohittamista sitten kuitenkin jatkettava silläkin uhalla, että heittelehtiminen vie suoraan metsähallituksen puolelle? Onhan se noloa jättäytyä taakse, kun on jo tehnyt kanssakulkijoille selväksi ja ihan vilkun kanssa, että ohitse mennään.
Minä pääsin turvallisesti perille ja toivon, että niin pääsivät muutkin. Ajon päätteeksi auto näytti tältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti