tiistai 2. kesäkuuta 2020

Näkökulma työhyvinvointiin- miksi minä uuvuin

Kirjoitin tänään virallisen irtisanomisilmoitukseni. Poissa kyseisestä työstä olen ollut jo kohta kaksi vuotta ja tehnyt muita töitä virkavapaan turvin.


Olo on haikea. Pidän todella paljon nykyisestä työstäni. Pidin myös entisestä työstäni, jossa ehdin olla melkein viisitoista vuotta. Yksi aikakausi elämässäni päättyy virallisesti ja toinen alkaa vakinaisen viran muodossa. Se mitä olen saanut ja saan tehdä tulevaisuudessa antaa minulle iloa ja voimaa.


Ajauduin hakeutumaan toiseen työhön pitkälti henkilökohtaisten asioiden vuoksi. Olin jo pariin kertaan uupunut työssäni ja koin, että silloinen työni koetteli minua henkisesti niin paljon, että hyvinvointini oli vaarassa. Olin väsynyt ja usein huonotuulinen. Vapailla en pystynyt irtautumaan työstä niin, että olisin ollut levännyt työhön palatessani. Pahimmillaan itkin edellisenä iltana, kun mietin seuraavan päivän töihin menoa. Samaan aikaan kuitenkin pidin työstäni, josta varmaankin johtuu, että olin liian tunnollinen ja jaksoin liian kauan. Oli mahdotonta ajatella tekevänsä jotain muuta, vaikka tiesin, että tämä ei tulisi päättymään hyvin.


Olen miettinyt omalta kohdaltani paljon sitä, mikä tai mitkä olivat ne syyt, jotka ajoivat minut uupumukseen ja sitä kautta pisteeseen, jossa totesin, että en voi jatkaa. Valitettavasti minun on todettava, että suurin syy työhyvinvointini laskuun liittyy johtamiseen ja työni arvostukseen työnantajan puolelta. Nämä eivät ole sellaisia asioita, joita tarvitsisi henkilöidä kehenkään. Työntekijällä itsellään on myös vastuu omasta työhyvinvoinnista, mutta mikäli sitä ei työnantajan puolelta tueta millään tasolla, on sitä yksin vaikea kannatella.


Kyse on hyvin pienistä asioista. Jo se, että tunnet tulevasi kuulluksi auttaa. Ei se, että epäkohdista keskusteltaessa todetaan: " Ei täällä ole pakko olla. Tuossa on ovi, siitä voi aina lähteä." Sekin on toki totta. Ei ketään ole työhön pakotettu, mutta se ei vaan enää toimi, että asioita sanellaan ylhäältä alas ja ilman, että omaa toimintaa tarkasteltaisiin millään tasolla. On helppo todeta, että kyseinen työ on tekijälleen raskasta ja se ei kaikille sovi. Vaikeaksi asiat menevät siinä vaiheessa, kun työnantajan tulisi katsoa ns omaan pesään ja pohtia, miksi työtä ei jakseta. Mikä työssämme tekee sen, että vaihtuvuus henkilöstössä on niin suurta? Voiko johtamisessamme olla jotain haasteita?


Joustamattomuus työajoissa kuitataan usein sillä, että työntekijän on oltava työnantajan määrittelemänä aikana töissä. Tämä on totta enkä lähde sitä kiistämään, mutta mikäli toistuvissa kyselyissä tulee ilmi, että työvuorosuunnittelu ei tue työssäjaksamista niin eikö asialle voi tehdä jotain muuta, kuin tarjota verokorttia ja todeta, että tämä työ ei sitten sinulle sovellu. Puhun nyt pitkälti vuorotyöstä, sillä siitä minulla on itselläni kokemusta eniten. Erilaiset elämäntilanteet, henkilökohtaiset vuorokausirytmit tai työntekijän ikä ovat asioita, joihin pitäisi pysähtyä ja pystyä tarjoamaan kaikkia palvelevaa ratkaisua. Alalla, jossa tulee olla työntekijöitä vuorokauden ympäri, tämä asettaa haasteita, mutta väitän, että tällaisestakin työyhteisöstä löytyy tekijät vuorokauden jokaiselle tunnille. Vuorosuunnittelussa on omat lainalaisuutensa lepoaikojen ja vuorojen määrän suunnittelun suhteen, mutta yksilöllisyys tulisi muistaa tässäkin.


Työntekijän epäasiallinen käytös on asia, johon tulee puuttua. Kannattaa kuitenkin muistaa, että käytös voi johtua monista eri asioista eikä ole aina suoraan luonteenpiirteestä kiinni. Itse uupumuksen läpikäyneenä voin sanoa, että en varmasti ollut se mukavin työtoveri silloin, kun väsymys nosti päätään enkä vielä itse ollut asiaa havainnut. Muistan sen välinpitämättömyyden tunteen ja sen, kuinka olisi tehnyt mieli huutaa asiakkaille tai sanoa jotain sellaista, joka ei viranomaisen käytökseen kuulu. Työkavereille sitten sanoinkin, sitä kun eivät asiakkaat kuulleet. Näin jälkikäteen ajatellen käytökseni hävettää, mutta toisaalta myös tajuan mistä siinä oli kyse. Olin henkisesti aivan loppu. Voisiko siis taustalla olla jotain tällaista, kun työntekijäsi alkaa käyttäytymään asiattomasti sen sijaan, että kyseessä on kurittomuus tai se, että "kun se on aina tuollainen."


En kirjoituksellani tarjoa varmasti mitään uutta tai mullistavaa saatikka ratkaisua työhyvinvoinnin ylläpitämiseksi, mutta haluan nostaa esille sen, että työntekijän uupumuksen taustalla voi olla jotain muutakin kuin vain se, että kyseinen työ ei tekijälleen sovellu. Henkisesti raskaaseen työhön tulisi olla tarjolla työnohjausta ja varsinkin tukea työnantajan puolelta. Yhteen hiileen puhaltaminen on vanha, mutta viisas sanonta, joka pätee tähänkin. Mitä työnantaja tekee työntekijällä, joka ei koe lojaaliutta työnantajaansa kohtaan tai työntekijä työantajalla, joka ei arvosta työntekijänsä työpanosta?


Niin kauan kuin "tekijöitä on jonoksi asti ja kyllä tänne halukkaita riittää"- kommentit pitävät paikkaansa niin kaikkihan on työnantajan puolelta hyvin. Se mitä kuitenkin koko ajan menetään, on työkokemus ja sitä kautta saatu tieto ja taito toimia ko työssä. Sitä ei vaan uusilla, vastavalmistuneilla työntekijöillä ole. Arvostakaa työntekijöitänne. Se antaa paljon enemmän kuin ottaa. Uupumus ei aina johdu työn sopimattomuudesta ja monia taidokkaita ja ammattitaitoisia työntekijöitä menetään liian usein vain sen vuoksi, ettei työnantajan puolelta pysähdytä hetkisesti miettimään sitä, kuinka johtamisen tasolta voitaisiin asiaan vaikuttaa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti