Keskustelimme muutama päivä sitten kollegani kanssa siitä, kuinka reagoimme nähdessämme kättelyä tai halailua. Ennen nämä tapaamisessa käytettävät ihmislajille luonteenomaiset käyttäytymismallit eivät juuri herättäneet mielenkiintoa ellei se tapahtunut itselle. Nyt on toisin. Meille on opetettu, että tavattaessa uusia ihmisiä heitä kätellään, katsotaan silmiin ja esitellään itsemme. Mitä tutumpia ollaan, voidaan jopa lähestyä halausasteelle mikäli se kummallekin osapuolelle sopii. On myös ihmisiä, jotka tulevat ns iholle, vaikka se ei toisen henkilökohtaiseen tilaan aina niin sopisikaan. Poislukien nämä iholle tunkeutujat, ei normaali tapaaminen ihmisten kesken ole aikaan saanut minussa mitään ajatuksia. Mitäpä se minulle kuuluu, että kuka kättelee ja ketä. Se halaako tuo kaupan pihassa oleva mies tuota naista on minulle aivan yhden tekevää ellei kyseessä sitten ole oma mieheni ja minulle tuntematon nainen. Mutta ei siitä nyt tässä sen enempää. Se on toinen juttu sitten se.
Elämme poikkeuksellisia aikoja ja suojataksemme itseämme sekä muita on syytä pitää turvaväliä, jolloin kättelyt ja varsinkin halaukset ovat jääneet. Itse huomaan, että olen jo niin tottunut tähän ihmisten välttelyyn, että heti nähdessäni televisiosta tai valokuvasta kättelyä, halailua tai suuressa ryhmässä poseeraamista, kavahdan. Hyi kauheaa, ajattelen vaistomaisesti ja mietin, että miten ne kehtaa. Kunnes tajuan, että ohjelma, jota televisiosta tuijotan on nauhoitettu viime kesänä, jolloin tällaisesta virusepidemiasta ei ollut tietoakaan. Tai huomaan katsovani valokuvaa kahden vuoden takaa jostain syntymäpäiviltä, jossa kaikilla oli niin mukavaa. Kollegani jakoi tämän tuntemuksen kanssani. Hän muistaakseni jopa käytti ilmaisua "olen pöyristynyt".
On puhuttu, että tämän epidemian aikana on digitaalisesti saavutettu asioita, jotka tulevat varmasti jäämään käyttöön rajoitusten päätyttyäkin. Etäyhteydellä käytävät palaverit ja etätyö ovat ihan tervetullut käytäntö työelämään, mutta miten käy kättelyn tai halaamisen? Toivottavasti ne kuitenkin palaavat osaksi kanssakäymistä jäämättä täysin unholaan.
Itselleni on ihan mukavaa, että kauppajonossa se seuraava asiakas ei hengitä heti niskaan tai ikään kuin "vahingossa" töni ostoskärryllään takapuoltani, kun tuntuu olevan niin kiire omien ostosten kanssa. On myös mukavaa saada olla rauhassa maitohyllyn kohdalla ilman, että joku jo tunkee sieltä selän takaa ihan vain nopeasti tästä olan yli ottaen tämän rahkan...En sano, ettenkö huokaise myös helpotuksesta, kun minun ei tarvitse epäsosiaalisina päivinäni olla halaamassa tai kättelemässä ketään. Mutta että nämä jäisivät kokonaan pois. Kättelyistä ja halauksista puhun nyt. Ei, sitä en halua. Haluan nimittäin enemmän kuin muuta halata taas läheisiäni ja kokoontua yhteen kasaan ryhmäkuvaa otettaessa ilman, että minun tarvitsee pöyristyä tai kauhistua toisen läsnäoloa.
Siispä pidetään halaukset mielessä ja varastoidaan niitä nyt niin paljon, että kun sen aika on, voimme niitä käyttää. Muistaen kuitenkin jokaisen henkilökohtaiset rajat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti