maanantai 30. joulukuuta 2019

Vuoden 2019 Helmet-lukuhaaste omalta osaltani. Tavoite ei täyttynyt, mutta hauskaa oli.

Törmäsin tämän vuoden alussa ensimmäistä kertaa Helmet-lukuhaasteeseen. Se on leikkimielinen, koko vuoden kestävä lukuprojekti, joka pitää sisällään 50 erilaista tapaa valita kirja.
 Innostuin heti ja tartuin haasteeseen. Tänään, kun vuoden 2020 haaste on julkaistu, on hyvä hetki palata menneeseen vuoteen ja tarkastella, kuinka hyvin minä haasteessa pärjäsin.


Luin vuoden aikana 43 kirjaa. Lukemisella tarkoitan myös äänikirjoja, joita kertyi luettujen kirjojen määrästä 18. Melkoinen määrä tunteja, mutta käytän äänikirjoja paljon autolla liikkuessani ja työmatkat sujuivatkin rattoisasti kirjojen parissa. Nykyään valitsen lenkkiseuraksi musiikin sijasta äänikirjan. Kokeilin myös e-kirjoja ja näitä luin kolme. En tule täysin hylkäämään perinteistä kirjaa, mutta ääni- sekä e-kirjat ovat vain niin paljon vaivattomampia hankkia ja helposti heti saatavilla. Puhumattakaan kirjaston myöhästymismaksuilta välttymiseltä.



Merkitsin jokaisen kirjan kohdalla haasteen ne kaikki kohdat, joihin katsoin kirjan sopivan. Näin tarkasteltuna haasteesta jäi täyttämättä kolme kohtaa: kirja, jota näet jonkun toisen lukevan, kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää ja olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan. Haasteen seitsemään kohtaan en löytänyt omaa kirjaansa ja vaikka olisin löytänyt, aika loppui kesken.


Itse tykkään lukea lähinnä dekkareita ja jännityskirjallisuutta. Usein valitsen itselleni tuttujen kirjailijoiden teoksia, joten tämän haasteen myötä sain tutustua myös niihin kirjallisuudenlajeihin ja kirjailijoihin, joiden tuotantoa en ollut aikaisemmin lukenut. Erittäin virkistävää, vaikkakin rehellisyyden nimissä myös jossain vaiheessa hieman uuvuttavaa. Onneksi kirjat, jotka eivät miellyttäneet eivät ole olleet ns suurilukuisia.


Lukemistani 43:sta kirjasta peräti 37 oli kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole aikaisemmin lukenut. Olen siis tähän mennessä joko ollut melkoisen suppea kirjavalinnoissani tai sitten en vain yksinkertaisesti muista lukeneeni ko kirjailijalta aikaisemmin mitään. Oli miten oli, haasteen myötä tapani tarkastella kirjallisuutta ja sen tarjontaa on laajentunut huomattavasti.


Tuhansia sivuja, kymmenittäin tarinoita, tunteita ikävästä inhoon, rakkaudesta kuolemaan. Lähden innolla toteuttamaan myös ensi vuoden haastetta ja katsotaan sitten taas joulukuussa kuinka kävi. Turhan vakavasti tätä ei kannata ottaa, sillä lukemisen ilo täytyy kuitenkin säilyttää. Pakkoa ei pidä tehdä mistään. Alla vielä luettelona lukemani kirjat jokaiseen haastekohtaan pl kohdat, joihin en omaa itsenäistä kirjaa ehtinyt lukea tai löytänyt. Kirjat, jotka olivat suosikkejani ja jäivät erityisesti mieleen, olen merkinnyt punaisella.


1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot- Marissa Jaakola ja Ari Väntänen: Takaisin valoon

2.Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä/esinettä- Stina Jackson: Hopeatie (äänikirja)

3.Kirja kirjallisuudenlajista, jota et yleensä lue- Sarah Knight: Viisveisaamisen elämää mullistava taika

4. Kirjailijan ainoa teos- Riina-Maria Metso: Miksi se ei vain lähde? (äänikirja)

5. Kirja ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi- Jari Järvelä: Kosken kahta puolta (äänikirja)

6. Rakkausromaani- Enni Vanhatapio: Absentia

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt.-

8. Kirjan lukeminen kuuluu mielestäni yleisivistykseen.-

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja- Antti Halme: Mafiakesä

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja- Ayòbami Adèbàyò: Älä mene pois (e-kirja)

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa- Johanna Venho: Ensimmäinen nainen (äänikirja)

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan- Charles Dickens: Saiturin joulu (äänikirja)

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja- Sari Vuoristo: Kesä rosvon kanssa

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin omasi- Antti Holma: Kauheimmat joululaulut (äänikirja)

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua- Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas (äänikirja)

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla-

17. Kirjassa on kaksoset- Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja- Emelie Schepp: Ikuisesti merkitty

19. Et pidä kirjan nimestä- Helene Hegemann: Aksolotli yliajo

20. Kirja käsittelee sinulle vierasta kulttuuria- Pajtim Statovci: Bolla (äänikirja)

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja- Johanna Huhtamäki&Vappu Pimiä: Valonantajat (äänikirja)

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja- Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (äänikirja)

23. Kirjan nimessä on jokin maa- Antto Terras: Helsinki-Tallinn express: "totuus" suomalaisista ja virolaisista (e-kirja)

24. Sokkona hyllystä valittu kirja- Pirjo Hassinen: Sano että haluat

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut- Jarkko Tontti: Perintö

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman lukevan-

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja- Timo Parvela: Tuliterä (äänikirja)

28. Kirjan kannessa on kuu Carin Gerhardsen: Musta jää (äänikirja)

29. Kirjassa nähdään unia-

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema- Håkan Nesser: Garmine streetin sokeat

31. Kirjassa kuljetaan metrolla-

32. Kirjan nimessä on ammatti- Tiia Forsström: Ammattirakastaja (äänikirja)

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan-

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia- Johanna Catani (toim.): Toinen tuntematon (äänikirja)

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä- Camilla Läckberg: Kultahäkki (äänikirja)
 
36. Kirjassa ollaan yksin- Pekka Manninen: Peili

37. Pienkustantamon julkaisu- Luoma-aho&Kauppila: Toinen elämäni

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja- Sally Salminen: Katrina (e-kirja)

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja- Takashi Hiraide: Kissavieras

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia- Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää -

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua- Gin Phillips: Niinkuin me olisimme kauniita

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi- Antti Heikkinen: Mummo (äänikirja)

44. Kirja kertoo Berliinistä- Wladimir Kaminer: Berliinin matkaopas uteliaille

45. Kirjan nimessä on kieltosana- Harlan Coben: Älä päästä irti (äänikirja)

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö- Riina Mattila: Järistyksiä (äänikirja)

47. Kirjassa on alle 100-sivua- Ritva Kokkola: Angelina Jolien huulet

48. Kirja kertoo näkö- tai kuulovammaisesta henkilöstä- Tommi Kinnunen: Lopotti (äänikirja)

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja- Suvi Ratinen: Matkaystävä (äänikirja)

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja- Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti